Kotiinpaluu, jotenkin

Joululoma on nyt takana päin! Pääsimme kuin pääsimmekin Suomeen erinäisten kommervenkkien jälkeen viime viikolla. Matkatavaroiden kanssa ei käynyt ihan niin hyvä tuuri, mutta ei niistä sen enempää... Kotimaassa oli pimeämpää kuin muistin, vaikka lumikinokset toki toivat hieman valoa ja pehmensivät maisemaa. Pieni flunssa vei voimia alkuviikosta, mutta ei onneksi haitannut kovin paljon sitä tärkeintä aktiviteettia eli tärkeiden ihmisten tapaamista.

Muutaman kuukauden ulkomailla asumisen jälkeen en voi sanoa, että olisin ehtinyt Suomessa kokea varsinaista kotiinpaluun kulttuurisokkia, mutta joitain pieniä välähdyksiä kyllä. Tänne palatessa ei varsinaisesti tunnu siltä että palaisi kotiin, mutta pienet asiat tekevät olon kotoisammaksi. Lentokentällä maahantulopaperimme tarkisti sama virkailija kuin elokuussa maahan saapuessamme ja toivotti menestystä tutkimuksille. Tänään palasin labraan - hiljaista oli, alle puolet ihmisistä töissä, joten loman jälkeen sopii ottaa pehmeä lasku työntekoon.

Huomenna juhlimme uuden vuoden alkua lähestulkoon samalla kokoonpanolla kuin kiitospäivää, ulkomaalaisten kesken siis. Tarjoilut järjestetään nyyttikestiperiaatteella, ja illan emäntä toivoi että kaikki valmistaisivat kotimaalleen tyypillisiä ruokalajeja. Aikaero väsyttää näin iltaisin vielä sen verran, että en taida yltää kovin vaativiin suorituksiin. Koetan ehtiä huomenna erääseen lähialueen deliin, jossa myydään venäläistä ruokaa ja josta kuulemma saa hyvää kalaa, mätiä ja sen sellaista. Niistä ja ruisleivästä saan toivottavasti kokoon tarpeeksi suomalaista apetta uudenvuoden kekkereihin. Suunnitelma B: tuon vain salmiakkia.

Seuraavaksi taidan painua pehkuihin, onhan kello jo kahdeksan...

Lentomatkailusta jännitystä elämään

Huomenna olisi tarkoitus lentää jouluksi kotiin. Kuinka sattuikaan, Euroopassa myllertää talvinen sää, ja lentoja on peruttu satapäin Briteissä ja Keski-Euroopassa. Lähdön valmistelu tuo mieleen melkein päivälleen vuoden takaisen lentomatkan kotiin haastatteluista, jolloin talvimyrsky riehui molemmilla mantereilla. Ensimmäinen lentomme lähti viitisen tuntia myöhässä, Amsterdamissa myöhästyimme tietysti jatkolennolta ja jonotimme neljä tuntia transfer-tiskille, pääsimme seuraavalle lennolle, joka sekin lähti lopulta useita tunteja myöhässä. Kotiuduimme lopulta noin 15 tuntia myöhässä, mutta emmepä joutuneet yöpymään lentoasemalla, kuten monet vähemmän onnekkaat. Tavaratkin pääsivät kaikki perille.

Joulun tunnelmaa höystämään on ilmaantunut myös flunssanpoikanen. Vielä eilen kirmailin kaupungilla jokseenkin täysissä ruumiin voimissa. Siipan labran joulujuhlat jäävät tältä vuodelta väliin, mikä on harmi, mutta minkäs teet. Tälle illalle ohjelmaksi riittää siis siivous sekä kaapelin On demand -elokuvatarjonta. Ja pitäisihän sitä jossain vaiheessa myös pakata...

Ensimmäinen joulukortti - pomolta

Ostoskadulla on sitä oikeaa joulutunnelmaa

Syytä juhlaan

Ensimmäinen Suomen-loma siintää kolmen päivän päässä. Jouluunkin on enää viikko, mutta joulutunnelma on vieläkin jokseenkin hakusessa, kun missään ei ole lunta. En ole käynyt kaupungin keskustassakaan pariin viikkoon, joten keinotekoisetkin joulutunnelmoinnit ovat vielä kokematta.

Labrassa tunnelmaa luovat sentään laitoksen pikkujouluista varastetut koristeet, joita on kertynyt useammalta vuodelta. Tämän vuoden maskotti on polvenkorkuinen, kauttaaltaan kimalteinen poro nimeltä Charlie. Joku oli kuullut huhun, jonka mukaan sairaalamme pahamaineisen turvallisuustarkastajan oli määrä kiertää tänään meidän kerroksessamme. Tarkastajan varalta Charlien atrin, puoliksi syöty suklaamuffinssi, korjattiin pois näkösältä.

Työtovereissani arvostan muun muassa sitä, että aina löytyy aihetta juhlaan. Esimerkki: viime perjantaina uusiseelantilainen työkaverini sai tietää saaneensa kotimaastaan kaksivuotisen apurahan, joka annetaan vuosittain vain yhdelle ihmiselle. Niinpä tänä tiistaina läksimme juhlimaan sitä erääseen Bostonin monista juottoloista. Itse asiassa minulla oli myös kaksi muuta syytä juhlaan: veljen syntymäpäivät sekä monivuotisen työtoverin tuore poikalapsi. Here's to you!

Mausteinen margarita (myös muunlaisia maisteltiin, mutta tämä oli paras)

Juustoranskikset. Sairaan mielikuvitusta, sanon minä.

Ja sitten viedään koristeet

Laitoksen joulujuhlat olisivat ehkä hieman aikuisempi, tylsempi ja/tai arvokkaampi tilaisuus ilman meidän ryhmää.

Ensiksikin, kaikilla on jouluinen päähine.

Kun tonttulakin keskeltä painaa, alkaa musiikki ja valoshow

Juhlatilan jouluiset koristeet otetaan luovasti uusiokäyttöön.

Tässä kirjoitetaan allekirjoittaneen nimeä hepreaksi lumihiutaleilla

Valomerkin tullen jokainen piilottaa mahdollisimman monta joulukoristetta kassiinsa. Itse en ottanut yhtään, mutta kokeneemmat tyypit varastelivat vaikuttavan suvereenisti.

HMS Quad yöaikaan (tai no, iltaseitsemän jälkeen)

Onnea Suomi!

Olen kyllä tiennyt jo jonkin aikaa, että Bostonissa majailee myös muita suomalaisia, mutta törmäsin heistä ensimmäiseen vasta muutama viikko sitten. Saimme siipan kanssa kutsun itsenäisyyspäivän juhliin, joiden ansiosta eilen tapasimme tusinan verran niitä muita suomalaisia. Kyllä me suomalaiset olemme sitten kivoja! Ennen kekkereitä tiirailin töissä linnan juhlien suoraa lähetystä (jos pomo tiedustelee asiaa, tein siis paperitöitä).

Silläkin uhalla että blogista on muodostumassa erilaisten ruokakokemusten lista, on pakko tällä(kin) kertaa ikuistaa tänne juhlapöydän antimia. Paikallisen presidenttiparin pöydät notkuivat jos jonkinmoista syömää ja myös juomaa, ja sen parissa tulikin askarreltua puolille öin asti. Suurella hartaudella pistelimme poskeen graavilohta, joulutorttua, perunamuussia ja lihapullia jallukastikkeella. Kyllä suomalainen ruoka on sitten hyvää!

Suolapalaa

Lihapullia, muusia ja vain aikuisille tarkoitettu kastike

Huomatkaa lakkakakku (!)

Isänmaallista tunnelmaa luovat sisustuselementit

Joulun kellot mäikää - missä on Tauno Äikää?

Viikko on mennyt ohi varkain! Viime viikonloppuna illastimme ulkona sekä lauantaina että sunnuntaina, ja sunnuntaina kävimme myös North Endissä katsomassa improvisaatiota. Hauska reissu, jopa vähän liian hauska - ilta meni pitkäksi, ja siitä sitä univelkaa lähti sitten kertymään... Tiistainakin piti korkata kuohuviini uuden apurahan kunniaksi. Niinpä tänään jätin ensimmäistä kertaa väliin drinkkien siemailun labraporukassa.

Korealaista muonaa pöytägrillistä

Olen alkanut vähitellen heräillä siihen, että on joulukuu ja parin viikon päästä tulemme Suomeen lomailemaan. Se tarkoittaa myös, että ensimmäiset kuukaudet täällä ovat takana. Aika kuluu yhtä aikaa verkkaisesti ja nopeasti, ja syksyn aikana ainakin tuntuu tapahtuneen paljon.

En ole jouluihminen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tietyt jutut pitää kaivaa esiin joka vuosi. Niihin lukeutuvat muun muassa joulun rakastetuimmat klassikot, kuten Juicen Jouluvirsi, Leevin surullisen joulun toivotukset sekä Hassisen koneen harras tunnelmointi. En häpeile myöskään tipan vertaa tunnustaa, että avaan joka aamu joulukalenterin luukun sekä Ylen Areenasta että Mielensäpahoittajan joulukalenterista.

Iso lintu

Lyhyesti: eilinen kiitospäivän illallinen oli menestys! Noviisikokit huhkivat keittiössä koko päivän, ja onnistuivat kaikissa ruokalajeissa. Salaisuus oli kuulemma ohjeiden (tai kuten tieteentekijät asian ilmaisevat, protokollan) tarkka seuraaminen.

Juhlapöydän ensimmäinen kattaus

8-henkinen seurueemme sai tuhottua alle puolet tästä noin 7-kiloisesta otuksesta

Ihana pavlova

Kurpitsakausi jatkuu - kermainen kurpitsapiiras

Karpalomuffinssit

Urheille kokeille oli käydä alkumetreillä aloittelijamainen moka, sillä kalkkunan sisään oli kätketty ylimääräistä kivaa, joka melkein unohtui poistaa ennen kuin lintu survottiin uuniin.

Kalkkunan sisälmykset oli pakattu pikku pusseihin ja tungettu linnun sisälle. Varmaan näistäkin voisi loihtia jonkun maittavan ruokalajin...

Ehtoisa emäntämme esittelee kalkkunan kaulaa (tämä oli niin ikään linnun sisällä)

Perinteisistä ruokalajeista ehdottomasti vähiten odotin vaahtokarkkipäällysteistä bataattilaatikkoa (vai mikä se sweet potato nyt onkaan suomeksi). Ällistys oli jonkinmoinen, kun laatikkoa maistaessani se toikin mieleen kotoisat peruna- ja lanttulaatikot. Kaikkea sitä.

Illallisen jälkeen hieman ennen keskiyötä kokit lähtivät kohti sitä samaista outlet-kylää, jossa kävimme muutama viikko takaperin. Itsekin harkitsin ohimenevän hetken yöllistä seikkailua mustan perjantain huipputarjousten perässä, mutta toisten labrakavereiden varoittelut hurjasta meiningistä ja tuntikausien jonoista kuulostivat sen verran pelottavilta, että jätin väliin - kelailin, että ehkä ensi vuonna uskaltaudun mukaan, jos tytöt tänä vuonna selviävät hengissä takaisin. Kävikin niin, että kokit eivät koskaan päässeet viittä kilometriä lähemmäs koko kylää, sillä kaikki liikenneväylät olivat aivan tukossa. Viimeisten kilometrien taittamiseen olisi kulunut useampi tunti, samoin parkkipaikan jonottamiseen olisi kuulemma mennyt pari tuntia. Ei siis ihme, että tytöt kääntyivät takaisin.

Musta perjantai

Tiedättekö, mikä on musta perjantai? Minä en tiennyt, ennen kuin muutin tänne.

Tänään on kiitospäivä. Kaupunki oli lähestulkoon autio, kun kävelin töihin. Kiitospäivä on siitä poikkeuksellinen pyhä, että kaupat ovat ainakin tässä osavaltiossa kiinni. Edes kahvilat eivät olleet auki. Näin viime yönä unta, jossa työpaikkakin oli suljettu metallivahvisteisin ovin, mutta se ei sentään osoittautunut enteeksi. Meidän labrasta kaikki paikalliset olivat lähteneet vanhempiensa luo jo päivän pari sitten, joten me muualta tulleet neljä pariskuntaa päätimme järjestää keskenämme kiitospäivän illallisen perinteiseen amerikkalaiseen tyyliin. Parin tunnin päästä pistelemme siipan kanssa poskeen oikeaoppisesti täytettyä kalkkunaa, hunajakinkkua, papuvuokaa, perunamuussia ja sen sellaista.

Mutta se musta perjantai. Koska kiitospäivä on aina torstai, ja kaupat ovat kiinni, on seuraavasta perjantaina tapana ottaa vahinko monin verroin takaisin: kaupat aukeavat joko keskiyöllä tai aamuyöllä, ja ihmiset kuulemma tungeksivat kovien tarjousten perässä koko päivän. Huh huh! Vasta tästä kuultuani tajusin, miksi Älä osta mitään -päivää vietetään juuri silloin kun vietetään.

Huvittelua Bostonissa

Varsinaisesti meillä ei siipan kanssa ole vapaa-ajan ongelmia, sillä labrassa tulee oltua tai ainakin käytyä joka päivä. Arkisin työpäivän jälkeen kaupassa käyminen, kokkaus ja sohvalla löhöily riittävät aktiviteeteiksi, mutta viikonloppuisin pyrimme tekemään jotain edes hieman erilaista ja uutta, tutustumaan uusiin paikkoihin kotikaupungissa ja niin edelleen. Silloin tällöin isompien ostosten tekeminen ja/tai siivous pitävät kunnianhimon tässä suhteessa melko alhaisena.

Bostonin hyviin puoliin lukeutuu runsas kulttuuritarjonta. Olemme käyneet taidemuseossa ja klassisen musiikin konsertissa kuuntelemassa suomalaista pianistia. Viime viikonlopulle taas osui paitsi väitöksen vuosipäivä, myös ensimmäinen rock-keikka täällä päin maailmaa. Nick Caven karvainen bändi Grinderman saapui keikalle House of Bluesiin, ja olimme siipan kanssa paikalla. Rankanpuoleista musaa, ei niin lyyristä kuin Bad Seedsin matsku, mutta tykkään kyllä paljon. Uskomattoman energinen show niinkin vanhoilta äijiltä! Huomasin juuri, että Youtubeenkin on ilmaantunut kehnolaatuisia pätkiä keikalta. En aina oikein tajua mikä vitsi niitä epäselviä pariminuuttisia on kesken keikan tallennella, saatika laittaa verkkoon.

Tulevana viikonloppuna menemme täällä ensimmäistä kertaa teatteriin. Vuorossa on esitys nimeltä "Vengeance is the Lord's", sain jälleen liput halvalla päivän nettitarjouksen kautta. En ole kovin harjaantunut teatterissakävijä, oikeastaan ihan aloittelija, mutta suht innokas sellainen. Viimeisin harmituksen aihe tällä alueella on, että en tule näkemään Kristian Smedsin uusinta ohjausta, Mr. Vertigoa. Nyt kaikki Suomen kamaralla majailevat, mars lippuja ostamaan!

Kyläilemässä

Tällä viikolla olen ylittänyt itseni. En muista mainitsinko aiemmin, että työpaikan naisten kesken oli suunnitteilla ostosretki Bostonin läheiseen outlet-kylään (kyllä, KYLÄÄN). Tarkoitus oli lähteä ajoissa töistä ja vinguttaa visaa kauppojen sulkeutumiseen eli iltayhdeksään asti. Olin aika varma siitä, ettei kenelläkään (varsinkaan minulla) riittäisi energiaa, kärsivällisyyttä tai kahisevaa pyöriä lähes kuutta tuntia ostoksilla. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Läksimme matkaan keskiviikkona kahdella autolla puoli kolmen aikaan iltapäivällä, ja ajomatka kylään kesti lähes tunnin. Perillä odotti kymmenien matalien, tismalleen toistensa kaltaisten myymälärakennusten verkosto, jossa suunnistamiseen tarvitsimme karttaa. Erilaisten tuotemerkkien (lähinnä tarjolla oli vaatteita) valikoima oli kyllä aika mykistävä, kaikenlaista kalliista designista halpaan tusinakamaan. Yksi kauppa seurasi toistaan, seuraava ja taas seuraava. Useimmissa paikoissa oli jonkin verran normaalihintaista tavaraa, mutta enimmäkseen 20-50 prosentin alennuskamaa, eikä siis mitään jämäkokoja taikka b-laatua. Ostin itselleni muutaman paidan, käsilaukun, rannekellon sekä pieniä tuliaisia kotiin - yhteensä alle 200 taalaa.

Ennen kuin kukaan ehti tuskastua mihinkään tai tuhlata itseään tärviölle, kello oli melkein kahdeksan ja oli aika käydä illalliselle. Hyvät murkinat ja viiden dollarin cosmopolitan olivat hyvä päätös onnistuneelle ostoskierrokselle. Emme ehtineet käydä puoliakaan kiinnostavista liikkeistä, joten voi olla, ettei kyläily lopu tähän...

Osa saaliista

Kotikatu tänään töistä tullessa. Aurinko alkaa laskea neljän aikaan, viideltä on jo pilkkopimeää.

Kauneussalongissa

Seuraa raportti ensimmäisestä käynnistäni paikallisella kampaajalla. Muualta tulleilla labralaisilla on ollut vaikeuksia löytää hyvää kampaajaa, ja yhdellä oli takana erittäin huono kokemus kotikulmiemme suurimmasta kampaamosta. Niinpä päätin etsiytyä keskustaan ja koettaa onneani jossain Bostonin kuulun muotialueen paikoista. Perjantaina oli aika hankkiutua eroon tuuman mittaisesta juurikasvusta ja saksia kuontalo taas säädylliseen pituuteen, joten lähdin töistä jo lounaan jälkeen kohti Newbury streetiä. Olin paikalla suvun perinteitä kunnioittaen etuajassa, joten käyskentelin vajaan puolen tunnin ajan Boston Public Gardenissa. Ensimmäiseltä Bostonin vierailulta muistan lihavat oravat, joita sai väistellä kaikissa puistoissa - niin myös tällä kertaa.

Kampaamo oli punatiiliseinäinen avoin tila kymmenkerroksisen liikehuoneiston seitsemännessä kerroksessa. Kampaajani oli kolmekymppinen naisihminen, joka ei ennakkoluuloistani poiketen ollut mitenkään erityisen pirteä tai puhelias. Sen sijaan hän oli oikeassa ammatissa, sillä kiinnostus hiuksiin oli ilmeinen ja taisin olla hänelle jokseenkin haastava asiakas. Juurikasvun naamiointi tuotti alkuun hieman harmaita hiuksia, sillä olin kuulemma vaalein eukon koskaan tapaama ihminen. Sopiva sävy ei ottanut löytyäkseen: kampaaja  kokeili ensin yhtä sävyä, totesi sitten ettei se ole sopiva, ja päätyi lopulta käyttämään toisenlaista väriä juureen ja tekemään jonkinlaisen kevytkäsittelyn vielä koko tukkaan. Kun istuskelin sohvalla ensimmäinen väri päässä ja päänahkaa alkoi kuumottaa ja kihelmöidä, ehdin jo hetken nähdä sieluni silmin, miten juureni hapertuvat näkymättömiin ja kaikki haivenet putoavat pois päästä.

Reilun tunnin työstön jälkeen väri oli kuitenkin saatu onnistuneesti päähän, ja leikkauksessa ei nokka kauaa tuhissutkaan. Kuvittelin, että oikeanlaisen mallin tavoittelu olisi edellyttänyt paljonkin vaivaa sekä tukkasanastoni kokonaisvaltaista hyödyntämistä, mutta alle puolessa tunnissa takaraisio oli eliminoitu ja hapsulatvat historiaa. Koko homma oli vieläpä halvempi (ei halpa, mutta halvempi) kuin olin kuvitellut, joten annoin hövelisti juomarahaa. Kiva paikka, taidanpa mennä toistekin!

Juhlapyhien suma ja lähimenneisyyden satunnaisotoksia

Ensimmmäinen halloween on nyt takana. Olimme siipan kanssa melko tylsiä, emmekä lähteneet kiskomaan harmonikkaa olalle räväköihin asuihin sonnustautuneina. Tunnelmaan on siitä huolimatta päässyt helposti: asumme varakkaan väen omakotitaloalueella, ja talojen koristeellisilla verannoilla on mötköttänyt kaiverrettu kurpitsa kavereineen (eilen näin puoliksi mädäntyneen kurpitsapään, jonka viereen oli sommiteltu kaljapullo). Pensasaitoihin on viritelty hämähäkinseittiä jäljittelevää harsoa, ja monien pihassa seisoo myös linnunpelättejä, hautakivia, luurankoja ynnä muuta. Monesti on tehnyt mieli ottaa niistä kuvia, mutta en ole iljennyt käydä kuvaamaan toisten pihoja.

Myös töissä kunnioitetaan halloween-perinteitä. Pomo oli käynyt perjantaina aamuvarhaisella piilottamassa kumiset hiiret jokaisen työpöydälle. Useimmat tiesivät odottaa jotain tällaista (viime vuonna vuorossa olivat kuulemma hämähäkit), mutta kuulin kyllä pari kunnon kiljahdustakin.

Käsitys huumorista

Täällä puolen lätäkköä loppusyksyyn on pakkautunut useita isoja juhlia. Marraskuun lopussa on kiitospäivä, ja vajaan kahden kuukauden kuluttua (iiks) tietenkin joulu. Halloween täytti kaupat miljoonilla erilaisilla kurpitsoilla ja kurpitsatuotteilla. Kausituotteista tuli maistettua labratoverin valmistamaa kurpitsakahvikakkua (älyttömän hyvää), kaupan kurpitsavuokaa (ihan hyvää) ja sitä omatekemääni mössöä (jokseenkin hyvää). Eilen Pysähdy-ja-osta-reissulla ilmeni, että joulupaperit, munatotit ynnä muut joulun olennaiset tykötarpeet ovat ottaneet kurpitsojen paikat.

On pari kertaa pitänyt kirjoitella tänne myös siitä, miten viihdyn labrassa. Ryhmä on suhteellisen pieni, ja pomoa lukuunottamatta olemme kaikki naisia. Olen joskus kuullut varoituksia siitä, miten naisvaltaisilla työpaikoilla juoruillaan ja juonitellaan, nalkutetaan ja puukotellaan toisia selkään, ilmeisesti siis toisin kuin reilunrempseissä seka- tai miesporukoissa... Tähänastisella kokemuksella sanoisin, että stereotypiat naisvaltaisista työpaikoista ovat potaskaa, eivätkä päde ainakaan omassa ryhmässäni. Me eri elämäntilanteissa olevat, eri puolilta maailmaa tulevat naiset tuemme ja kannustamme toisiamme, ja itse olen ainakin saanut apua aina ja jokaiselta, kun olen sitä pyytänyt. Mikä ihmeellisintä, kaikki tiskaavat ripeästi omat tiskinsä, kukaan ei varasta toisten saksia tai tusseja, ja geeliajoista ja soluviljelystä sovitaan vailla ongelmia. Tietenkään en tunne kaikkia työtovereitani vielä kovin syvällisesti, mutta ainakin tähän mennessä kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin.

Tässä vielä loppukaneetiksi muutama hajanainen laatuotos. Enjoy!

Lätty

Paikallisista kemppareista saa kaikkea tarpeellista

Harvard Medical School harmaana syyspäivänä

Maalla, merellä ja lähestulkoon ilmassa

Viikko vierähti nopeasti. Saimme perjantaina vieraan Philadelphiasta ja yritimme käydä katsomassa valaita. Päivä oli hieno, mutta merenkäynti valitettavasti sen verran kovaa, ettemme päässeet ihan valaille asti. Tuloksena paluu satamaan - ja lipukkeet uutta reissua varten. Retkenjärjestäjä näet takaa, että valaita näkyy. Ja hyvä niin!

Epästabiili katamaraani saa kuulemma matkustajat usein oksentamaan.

Mereltä menimme vielä drinkille paikallisen näköalatornin ravintolaan. Pidin paikasta ja drinkistä. Mieleen tuli eräs toinen kaupunki, jonka vastaavasta rakennelmasta näkyi hieman suurempi kaupunki. Kuka tunnistaa?

Tämänhetkinen kotikaupunki

Jokinäkymä

Toinen kaupunki, mikä?

Tällä viikolla teimme ensimmäiset ostoksemme eräässä kotikaupungin suurista outlet-myymälöistä. Suomestahan oikeastaan puuttuu koko outlet-konsepti, ainakin jos tehtaanmyymälöitä ei lasketa. Karuun hallin on pakattu rekkikaupalla enemmän tai vähemmän tunnettuja merkkivaatteita, -kenkiä, -laukkuja sun muuta. Taivas vaiko helvetti? Kukin päättää puolestaan. Miinuspisteitä annoin kyllä siitä, että myyjä unohti pakata ostamani neljän dollarin sukkapaketin kassiin muiden kamojen kanssa. Mutta muuten luulen, että tästä on alkamassa hieno ystävyys!

Leipää ja sirkushuveja

Aivan aluksi palaan viime kirjoituksen jännitysnäytelmään, ruisleipään. Värkkäilin yksinkertaisen ohjeen mukaan kaksi lättyä, jotka eivät kohonneet mainittavasti, mutta jotka paistuivat ihan mukavasti uunissa. Olen ottanut vaarin erään niinikään ulkomailla asustelevan ystävän vinkistä ja sijoittanut uunin alaosaan ison uunivuoallisen vettä pehmentämään lämpöä. Seuraavalla kerralla laitan taikinaan enemmän suolaa ja leivon vain yhden lätyn. Helppo homma!

Vierailin tänään ensimmäistä kertaa paikallisessa postitoimistossa. Isossa paketissa saapuivat meidän talvikamppeet, kaksi pakettia kahvia ja vino pino aikakauslehtiä. Matka Suomesta oli kestänyt vain lyhyen aikaa, sillä postimies oli yrittänyt tuoda sen jo perjantaina sillä aikaa kun olimme töissä. Toisin kuin aiemmat lähetykset, tämä piti kuitata, ja siksi pakettia ei jätetty ovelle. Jännittävää nähdä, miltä kotimainen (tai lähinnä kai kotimaassa paahdettu ja pakattu) kaffe maistuu lähes kahden kuukauden tauon jälkeen! Olen jossain määrin alkanut tottua paikalliseen kahviin, mutta edelleen parhaalta maistuvat ne versiot, jotka eivät oikeastaan ole kahvia, kuten erään tunnetun kahvilaketjun kausituote, kurpitsamausteinen (?) maitokahvi.

Jos suhde sumppiin onkin neutralisoitunut, olen heti seuraavan vakavan ongelman edessä: pitäisi löytää täältä hyvä kampaaja. Hämmentävää kyllä, ulkomailta muuttaneet työkaverit haukkuvat paikalliset kampaajat aivan pystyyn, yrittävät sinnitellä ilman kampaajakäyntejä ja taktikoivat kotimaan kampaajakäynneillä. Niinpä hieman arveluttaa kävellä siihen ensimmäiseen salonkiin pulittamaan leikkauksesta juomarahoineen lähes sata taalaa! Korkea aika olisi kyllä, sillä juurikasvu on jo tuuman mittainen ja muu tupee kasvanut ulos mallistaan kauan sitten. Täällä ollessamme olen liittynyt kahdelle sähköpostilistalle, joiden kautta voi päivittäin ostaa tarjouskuponkeja, ja viime viikolla ostin tällaisen kupongin erääseen kampaamoon, joka sijaitsee Bostonin kuululla Newbury streetillä. Saa nähdä, aloitanko sieltä...

Oli synkkä ja myrskyinen yö...

Takaikkuna

Tänään heräsin aamulla tuulen ujellukseen ja sateen ropinaan. Tulossa oli ensimmäinen syysmyrsky. Aamulla vettä tuli kuin siitä kuuluisasta Esterin ruumiinosasta, mutta sade onneksi hellitti hieman, kun oli aika kävellä töihin. Kotiin palatessa käsiä paleli jo siihen malliin, että aletaan päästä kauan kaivattuun syystunnelmaan!

Täällä Ameriikassa leipä on sietämätöntä valkoista, makeaa höttöä. Epätoivoisesti koetamme metsästää kokojyvä- ja moniviljatuotteita, mutta valitettavan usein nämäkään eivät sisällä oikeasti nimeksikään kuitua. Niinpä valittamisen sijaan kunnon kotitalousihminen ryhtyy itse taikinan tekoon. Entisessä elämässä tapasin leipoa aika usein sämpylöitä, pullaa ja kakkuja. Nyt päätin ottaa vastaan uuden haasteen, ruisleivän. Haaste nousee uudelle asteelle tuon viheliäisen kaasu-uunin ansiosta, mutta yrittänyttähän ei tiettävästi laiteta! Aloitin tänään tekemällä jonkinlaisen juuren näkkileivästä, ja nyt juuri käy vedottomassa paikassa, mikroaaltouunissa.

Alku ja juuri

Tänään osavaltiomme alkoholihysteria tuntui nousevan uudelle tasolle, kun toisessa lähikaupassamme, kutsukaamme sitä vaikka Vaihtaja-Jussiksi, myyjä ei ollut hyväksyä henkilöllisyystodistuksena siipan kotimaista ajokorttia, kun ostimme kuusi pulloa alkoholitonta olutta. Syynä oli "siinä on kuitenkin ihan vähän alkoholia jäljellä". Eikö normaalissa mehussakin ole ihan vähän alkoholia? - Mukana pitäisi siis olla passi joka kerta, kun ostaa Vaihtaja-Jussista olutta tai viiniä, mikäli siis näyttää alle 35-vuotiaalta.Toisessa kahdesta lähikaupastamme, kutsukaamme sitä vaikkapa nimellä Pysähdy-ja-osta, ei myydä muita 'alkoholi'juomia kuin holitonta olutta, mutta siellä ei koskaan kysytä papereita.

Mediapeliä

Eilen avasin television illalla hieman ennen kahdeksaa. Kanavalla sattui olemaan käynnissä pienimuotoinen vaaliväittely, jossa olivat vastakkain kaksi Delawaren senaattorivaalissa kisailevaa ehdokasta, demokraatti Coons ja teekutsulainen O'Connell. En ole Amerikan-viikkojen aikana seurannut paikallisia tiedotusvälineitä kovin aktiivisesti, joten tämä oli onnellinen sattuma. Suomen tiedotusvälineiden kautta teekutsuliikkeestä on välittynyt varsin pirstaleinen kuva, ja on ollut vähän epäselvää, onko liikkeen takana minkäänlaista substanssia vai ei. Tämän keskustelun jälkeen ei tarvitse aprikoida mitään, ellei sitten kysymystä onko tuo nainen tosissaan. En tiedä pitäisikö tämän poliittisen todellisuuden edessä nauraa vai itkeä, mutta viihdyttävää sen seuraaminen kyllä on.

Väittelylähetys keskeytettiin chileläisten kaivosmiesten pelastusoperaation vuoksi. Sehän oli alkanut jo edellisenä iltana, ehdimme juuri katsoa ensimmäisen miehen putkahtavan Phoenix-sukkulassa maan pinnalle, sitten nukkumatti vei voiton. Seuraavana iltana sama projekti oli edelleen käynnissä, ja seurasimme suorana vielä viimeisenkin mainarin noston ja sitä seuraavat puheet, kansallislaulut ja tv-juontajien hehkutukset. Ilmeisesti Chilen charmantti presidentti oli hengaillut paikalla vuorokauden ympäri, eikä tämän hymy hyytynyt missään vaiheessa. Tilanteen raskaudesta huolimatta kaikki paikallaolijat tuntuivat olevan lähestulkoon karnevaalitunnelmissa: chi-chi-chi-le-le-le-huudot raikuivat säännöllisin väliajoin, kaikki hymyilivät leveästi, ja 69 päivää maan alla hautautuneena olleet koiranleukatyöläiset rahtasivat sukkulassa kivenmurikoita pelastajilleen tuliaisiksi. En voinut välttyä ajattelemasta että Suomessa tähän(kin) asiaan olisi suhtauduttu äärimmäisen vakavasti, olihan kyseessä kymmenien ihmisten selviytyminen. No, loppu hyvin, kaikki hyvin! Jostain syystä minusta tuntuu, että kuulemme näistä kaivostyöläisistä vielä...

Joka sana voittaa!

Tänään Yhdysvalloissa vietetään Kolumbuksen päivää, ja se on yleisesti vapaapäivä. Tutkijoita tällaiset lomat koskevat varsin satunnaisesti, joten meilläkin oli labrassa hyvä edustus paikalla. Aamulla en edes muistanut tätä nimenomaista pyhäpäivää, ennen kuin oikaisin työmatkallani läheisen koulun pihan läpi, eikä paikalla ollut muita kuin puistossa vakituisesti aamuvoimisteleva kiinalaiseukko.

Viikonloppuna emme ehtineet kokea siipan kanssa mitään erityisen mainittavaa. Perjantaina tein erään asian, johon olen kerännyt voimia pitkään, nimittäin imuroin ja pesin asuntomme lattiat. Alusta alkaen olen epäillyt, ettei edellinen asukas eli pomo ole kamalan usein pessyt lattioita, ja sen huomasi päivittäin sukanpohjasta. Kuitenkin vasta nyt sain itsestäni irti tämän ponnistuksen. Sunnuntaina teimme edullisia petivaateostoksia tulevaa vierailua silmälläpitäen, ja tänään varasin liput myös valaanbongausretkelle.

Vaikka olikin pyhäpäivä, posti toi tänään paketin (siis ihan itse verkosta tilaamani), joka sisälsi kaikkea kivaa, mm. sanapeli Scrabblen. Ensimmäinen erä päättyi kutkuttavasti tasapeliin!

"Saanko laittaa uzi/jedi/mantits?"

Kuvia viikon varrelta

Viime ja tällä viikolla ei ole aikaa tahtonut riittää kirjoitteluun, ja toisaalta aika on mennyt niin pitkälti töissä, ettei mitään ihmeempiä ole tapahtunut. Labrassa on mukavaa, joskin itse työt ovat vielä varsin alkutekijöissään. Perjantaina käväisimme labralaisten kanssa drinkillä. Kun kyseessä on koko ryhmän ohjelmanumero, pomo on mukana ja myös maksaa juomat, ja useimmiten myös tarjoaa kyydin kotiin. Eilen mutustelimme myös suklaakakkua pomon synttäripäivän kunniaksi. Kun kotimaassa naiset täyttävät 21 uudelleen ja uudelleen, täällä miehet jäävät täyttämään 30 vuotta.

Lauantaina ehdimme työn ohessa pyöriä kaupungilla ja sunnuntaina teimme retken Harvardin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan.

Boston Public Library

Kirjasto sisältä

Matkalla kasvitieteelliseen puutarhaan - kaunista, hyvinhoidettua omakotitaloaluetta, mutta tämä mörskä tuli kuvattua :P

Puutarhassa

Mikäköhän marja se tässä?

Matkalla kotiin ohitimme tämän ruokakaupan seinän

Pitkän illan pikapäivitys

Työpäivät ovat viime- ja tämän viikon aikana päässeet vähän venähtämään. Mutta ilahduttavaa kyllä, viime viikon aikana on alkanut tuntua siltä, että sopeutuminen uuteen elämään on virallisesti alkanut. Muutamana iltana olen palannut töistä kun on jo hämärtänyt, ja varsinkin pienessä syyssateessa olo on ollut varsin kotoisa. Töissä pieni epäonni on vaivannut, mutta sisulla siitä toivottavasti selvitään.

Murheenkryyni

Tänään toisen (ei aasialais-) naapurilabran pomo tuli juttusille, kun olin työn touhussa pipetoimassa. Kävi ilmi, että tämä oli saanut hakemuksen Suomen Turusta ja kyseli, tunnenko hakijaa, hänen pomoaan tahi instituuttiaan. Hakijan nimi oli etäisesti tuttu, mutta tyyppi ei varsinaisesti. Ryhmä on kyllä suhteellisen tunnettu. Maailma näyttää olevan pieni, parin viikon työssäolon jälkeen saattaa jo päästä vaikuttamaan siihen tuleeko joku toinen valituksi vai ei... Heh.

Niinikään tänään varmistui eräs varsin mukava lähitulevaisuuden tapahtuma: saamme muutaman viikon kuluttua ensimmäisen vieraamme! Hän saapuu kaukaa Philadelphiasta. :)

Kesän viimeinen päivä

En ehkä olisi uskonut sanovani näin, mutta kaipaan Suomen syyssäätä. Täällä oli jälleen tänään noin 28 astetta, ja vielä iltaisinkin hiki virtaa. Kuulaan kirpakat syysaamut, missä viivytte?

Helteestä huolimatta tähän lauantaihin mahtui monenlaista aktiviteettia. Työpaikkapiipahduksen jälkeen vierailimme Isabella Stewart Gardnerin museossa. Museo oli eriskummallinen sillisalaatti taidetta, koriste-esineitä ja vanhoja kalusteita eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa. Vaikuttava kokoelma, mutta jotenkin tuntui että moni esine oli siellä ikään kuin väärässä paikassa. Muutaman kerran kierroksella jäin ihastelemaan hienoa maalausta lukeakseni sitten esitteestä, että kyseessä olikin Zornin tekele tai Rembrandtin nuoruudentyö.

Nyt illalla paiskin töitä viikonlopun ruoanlaittohaasteen edessä. Molemmat tavoitteet täyttyivät, valmistin kurpitsavuokaa sekä pannukakkuja. Pannareita voisin syödä vaikka miten paljon, kurpitsan kanssa sain painiskella hiki päässä ennen kuin sain siitä irti mitään vuokakelpoista. Tulos oli ihan syötävä, muttei ehkä kaiken sen ylimääräisen voimankäytön arvoinen. Lähikaupalle plussapisteet yrttivalikoimasta - kurpitsavuoassa parhaaksi elementiksi kiri tuore salvia.

Maassa maan tavalla

Maanantaina tulee täyteen kuukausi uudessa maassa ja uudessa kodissa, kolme viikkoa uudessa työpaikassa. Tällä viikolla on ollut välillä hieman haikea olo, tutut kotikuviot näyttäytyvät turvallisen houkuttelevina ja uusien opettelu täällä puolestaan työläänä. Asiaa auttaa se, että töissä pärjäilen jo jossain määrin omillani eikä koko ajan tarvitse kysellä, missä mikäkin reagenssi tai laite on ja miten niitä käytetään. Tästä on tietenkin vielä pitkä matka tuloksiin! Niinhän se taitaa olla, että alussa eivät tututkaan tekniikat välttämättä toimi niin kuin edellisessä labrassa, solut kontaminoituvat ja niin edelleen. Pitää olla kärsivällinen.

Japanin-tuliaiset uudessa kodissa

Joissain asioissa sopeutuminen käy yllättävän nopeasti. Jos alussa ihmettelinkin täkäläisten keveitä lounaita, nyt olen huomannut kuin varkain sopeutuneeni jos nyt en samanlaiseen, niin kuitenkin aiempaa selvästi pienempään päiväsajan syömiseen. Ei kuitenkaan huolta siitä, että täällä nälkää nähtäisiin - kaasuhellalla on jo valmisteltu pastakastikkeita ja kaiken maailman fileitä sekä tänäänkin perinteistä perjantaiherkkua, hampurilaisia. Lisäksi lähikaupan kestotarjous, kaksi purkkia Ben&Jerry's-jäätelöä kuudella taalalla eli alle kolmella eurolla purkki, on käynyt turhan tavalliseksi tavaksi.

Tulevana viikonloppuna aion kokeilla kahta uutta aluevaltausta ruoanvalmistuksen saralla. Ensimmäinen on amerikkalaiset pannukakut - kun vuokraisäntäkin jätti jälkeensä pannaripaistinpannun, niin pitäähän sitä testata. Myös halloween-meiningit ovat rantautuneet tänne hyvissä ajoin, ja sitä myöden kurpitsaa on kaupan hyllyt väärällään. Täten viikonlopun toinen tavoite on valmistaa jotakin syömäkelpoista kurpitsasta. Mielessäni on jotain tällaista, joskin kaasu-uunin toiminta hieman epäilyttää. Nyt vaan sitten jännittämään, miten ämmän käy! :P

Haastava kasvis keittiön pöydällä

Kolme Kleenex-pakettia (saattaa sisältää tuotesijoittelua)

Viime viikko eteni hieman alhaisemmilla kierroksilla syysflunssan vuoksi. Loppujen lopuksi saldo oli kuitenkin positiivinen: olen päässyt alkuun labratöissä, skypettelyssä, kenkäostosten tekemisessä sekä laskujen maksamisessa paikalliseen tapaan.

Perjantaina kävimme lasillisella labraporukan kanssa ja juhlistimme lähtevää kesäopiskelijaa. Kyseinen opiskelija on maailman herttaisin tyttö, jonka alkoholin sietokyvyssä on jonkin verran kehittämisen varaa. Muutakin juhlittavaa ilmaantui, sain nimittäin tiedon uudesta apurahasta! Toisen vuoden rahoitus on turvattu. Helpottavaa sikäli, että ulkomaisten post doc -tutkijoiden mahdollisuudet hakea paikallisia apurahoja ovat huomattavasti rajallisemmat kuin kuvittelin ennen tänne tuloa.

Toivottavasti tällä viikolla voimia ja aikaa riittää myös muuhun kuin työpaikan, ruokakaupan ja kodin välillä ravaamiseen. Emme ole toistaiseksi ehtineet/jaksaneet siipan kanssa osallistua juurikaan omaehtoisiin kulttuuririentoihin, mutta siihen tulee muutos viimeistään kahden kuukauden päästä, sillä väitökseni vuosipäivänä kutsuu House of Blues ja Nick Caven bändi Grinderman!

Elämäni kamalin päivä

Eilen oli työpaikan perehdytyspäivä, josta kaikki työkaverit olivat alusta alkaen pelotelleet. "It's the worst day of your life", sanoi pomokin useampaan kertaan. Aloitin päivän seitsemän jälkeen kiiruhtamalla toiseen (!) tuberkuloositestiini, minkä jälkeen orientaatio jatkui kahdeksasta puoli neljään. Kohtuullisen puuduttavaksi päivän teki se, että työpaikka on sairaala ja perehdytyksen ohjelma on sama kaikille työtehtävästä riippumatta. Niin yleishyödyllistä kuin sairaalakuvioiden tunteminen onkin, olisin voinut jättää väliin pienryhmätehtävät, joissa pohdittiin mitä tunteita tunteekaan "suhteellisen terve 48-vuotias Marco", joka on päätynyt sairaalaan sen jälkeen, kun rintakipu yllättää kesken lenkin ja vaimo on pakottanut soittamaan ambulanssin.

Iltapäivää kohden selvisi myös, että edelliset viikot vaivannut kurkkukipu ja pieni nuha eivät olleetkaan mitään uudessa ympäristössä puhjennutta allergiaa, vaan ihan rehellinen syyslentsu. Tänään töissä oleminen kävi jo kiusalliseksi, kun paikallista nessua kului joutuisaan tahtiin, ja ohjelmassa oli sekä kaksituntinen labrakokous  että palaveri, jossa hahmoteltiin tulevia yhteistyökuvioita. Valittelin tilaani toimistolla, ja israelilainen työkaveri paljastui farmaseutiksi ja kannusti minua lääkitsemään tilaani ibuprofeenilla ja pseudoefedriinillä. Apteekissa paljastui, että pseudoefedriiniä sisältäviä lääkkeitä kyllä myydään käsikauppatavarana, mutta mukana pitäisi olla paikallisten tunnustama henkilöllisyystodistus. Niinpä jäin ilman pseudoefedriiniä sen jälkeen, kun ystävällinen myyjätär oli kysellyt kaikilta muilta työntekijöiltä, miten ulkomaalaisen ajokortin tiedot kirjataan järjestelmään. Selkäni taakse kerkesi muodostua kyrsiintyneiden asiakkaiden jono.

Kuriositeettina mainittakoon, että kaikki paikalliset vitamiinit ja lääkkeet, joihin olen törmännyt, ovat olleet punajuurenpunaisia. Otos on toki pikkuruinen, mutta voisiko punaisella sokeripillerillä silti olla Jenkkilässä parempi placebo-vaste kuin Suomessa? :P

Näkymä siipan työpisteeltä

Kotikulmilla

 

Grillijuhlissa

Toisena varsinaisena työpäivänä eli eilen olimme siipan kanssa labran grillijuhlissa Cambridgessä. Pomon kuljetuspalvelu haki ovelta ja toimitti myös takaisin hyvissä ajoin, joskin loppuillasta väsymys, kaljat tai molemmat yhdessä kannustivat tavallistakin lennokkaampaan ajotyyliin. Grillailun virallinen syy oli teknikon läksiäiset, ja tämä saikin lahjaksi labran epävirallisella logolla varustetun kahvimukin ja eräät vaatekappaleet. Murkinaa oli tarjolla yllin kyllin kanankoivista vihannesvartaisiin, pastasalaattiin ja jälkkäreihin, ja runsaat viinakset lepäsivät jääkulhoissa pihan perällä. Läksin jossain vaiheessa iltaa vessareissulle ja kävelin aluksi sisään väärän asuntoon (oho!). Asukkaat eivät räpäyttäneet silmäänsäkään, vaan opastivat tyynesti ylempään kerrokseen. Tekevälle sattuu!

Kotimaassa monet siunailivat, että meillä siipan kanssa on harvinaisen hyvä tilanne, kun voimme lähteä matkaan samassa uravaiheessa. Näin reilun viikon jälkeen on kuitenkin käynyt ilmi, että emme missään nimessä ole mikään poikkeus, vaan lähinnä päin vastoin - tähän mennessä olemme tavanneet postdoc-pareja Uudesta-Seelannista, Ranskasta, Irlannista ja Hong Kongista. Jostain syystä muualta tulleiden kanssa tuntuu synkkaavan paremmin, ja hyvin nopeasti tulevat esiin 'ne pienet erot' kotimaan ja uuden paikan välillä. Seuraavat kaksi asiaa vaikuttavat yllättävän paljon jokapäiväiseen elämään:
1. Kaasuhellan suorassa lämmössä sipulit ruskistuvat tarpeettoman perinpohjaisesti silmänräpäyksessä. Jos sipulit palavat, palaa kaikki muukin. Toisin sanoen kokkailtua ei tule vanhaan malliin, ainakaan vielä.
2. Amerikkalainen kahvi on hyvin erilaista kuin suomalainen. Edes "ranskalainen" tai "italialainen" paahto eivät takaa, että kahvitteluelämyksessä oli mitään tuttua, vaan kahvi on tätä nykyä ikään kuin kokonaan eri juoma.

Camden-jänis uusilla urilla

Pierutyynyn arvoitus

Ensimmäinen oikea työpäivä on tällä erää takana, ja sen 10,5 tunnin jäljiltä toivutaan juuri nyt lähikaupan sushin ja luomukesäoluen voimalla. Pomon kanssa keskusteltiin projekteista, ja olen entistä varmempi siitä, että tekemisestä ei tule puute näinä vuosina... Ja hyvä niin!

Kaksi epäolennaista asiaa askarrutti päivän aikana. Ensinnäkin, miksi jotkut amerikkalaistytöt syövät lounaaksi pelkästään kauhallisen riisiä tai perunamuussia tai yksinäisen broilerin rintafileen? Pysyäkseen laihoina? Lisäksi naapurilabran puolelta kantautuu noin sata kertaa päivässä ääni, joka muistuttaa erehdyttävästi pierutyynyn törähdystä. What's up with that? :O

Eka blogi postaus!

Lähes tismalleen viikko sitten aloitimme siipan kanssa seikkailun Amerikan ihmemaassa. Ennen lähtöä kaavailin kertovani kuulumisia ystäville ja kotiväelle keskitetyn tehokkaasti: kirjoittamalla niitä blogiin. Toissijainen syy on takaraivossa väijyvä kauhukuva taantuvasta, köyhtyvästä, anglisismien mädättämästä suomen kielestä otsikon tyyliin - ehkä sitä voisi hieman ehkäistä myös tällä tavoin.

Matka tänne Yhdysvaltain itärannikolle sujui verrattain hyvin, itse maahantulo oli sujuvampi kuin yksikään aiemmin. Joulukuun reissulla meiltä kyseltiin yksityiskohtaisesti matkan tarkoitus, kuka matkan oli maksanut ja niin edelleen. Kenties jollakulla oli tuolloin aavistus suunnitteilla olevasta joulupäivän terrori-iskusta. Tällä kertaa ketään ei kiinnostanut mikään. No, johan se Irakin sotakin loppui... Perillä uusi pomo oli vastassa ja kyyditsi meidät suoraan uuteen kotiin. Kun reilun kokoinen, täysin kalustettu kaksio turvalliselta ja vehreältä alueelta laskeutuu puolivahingossa syliin (mikä kielikuva), niin pakkohan siihen on tarttua! Meillä kävi erinomainen tuuri, kun pomon perheolosuhteet sattuivat muuttumaan juuri samaan aikaan, kun Seikkailun oli määrä alkaa.

Ensimmäisen viikon aikana on turha kuvitella ehtivänsä vielä varsinaisiin töihin, sillä pikaisesti hoidettavia käytännön asioita on niin paljon. Sosiaaliturvatunnus, kulkuluvat, pankkitili, terveystarkastukset  ja niin edelleen - kaikki tämä toimittaminen reilun 30 asteen helteessä takasi, että illalla mehut olivat kirjaimellisesti vähissä. Mutta myönteisenä seikkana mainittakoon, että kaikki asiat ovat hoituneet ainakin tähän asti hyvin ja mallikkaasti, ja ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Pelkästään J1-statuksella oleskelevia ihmisiä on Harvardissa tällä hetkellä lähes neljä tuhatta, joten emme siipan kanssa tosiaankaan ole mitään poikkeustapauksia.

Huomenna on ensimmäinen varsinainen työpäivä. Kävin eilen ja tänään jo haistelemassa ilmaa ja tutustumassa muutamaan labran tyttöön, jotka sattuivat olemaan labrassa siitä huolimatta että on juhlapyhä, Labor Day eli jonkinlainen vapun vastine. Mukavia ja puheliaita ovat! Toinen toimistokavereista palasi vastikään kolmen viikon lomalta ja toinen suunnitteli samanmoista joululomaa kotimaassaan, joten kaippa täälläkin saa lomailla, mikäli tiede antaa myöten. Siipan labrassa tuntuu olevan astetta tiukemmat aikataulut. Naapurilabran aasialaiset taas ovat kuulemma töissä 24/7 - jään seuraamaan, onko legenda tosi. ;)

Kotisohvalla

Toimistonäkymä