Yksinkertaisesti paras

Useampi peräkkäinen vapaapäivä muistuttavat mieluisista asioista. Kun ei ole pakko mennä mihinkään, muistan, miten mukavaa onkaan nukkua paljon, sitten lorvia koko päivä pyjamassa, lukea todella hyviä kirjoja keskeytyksettä, kuunnella Bachin Jouluoratorio, Händelin Messias-oratorio ja RSO:n joulukonsertti alusta loppuun, katsoa monta monituista jaksoa Yorkshiren etsiviä.

Viime vuonna juhlistimme uutta vuotta labrakavereiden kesken, tänä vuonna otamme rauhallisesti kaksin siipan kanssa. Mitä yksinkertaisempi suunnitelma, sitä parempi. Valmistan uunissa lämpimiä tortilloja ja avaan kuohuviinin, tarkastelemme kaupungin ilotulituksia mikäli jaksamme valvoa keskiyöhön. Ilma on harmaa ja enteilee sadetta, taivas roikkuu matalalla. Bostonissa ei ole vieläkään lainkaan lunta, mutta tuuli on hyytävä. Lenkkejä ja ruokaostoksia lukuunottamatta ei oikeastaan ole edes syytä käydä ulkona. En ole etsiytynyt kaupungille ostokset mielessäni moneen kuukauteen. Karsastan joulun ostohybristä, ja kaupoissa vellovat ihmismassat ehkäisevät tehokkaasti myös aleshoppailua.

Keskitalven aikaan tuntuu soveliaalta kääntyä sisäänpäin. Kyllä ensi vuonna ehtii taas hötkyillä. En tapaa tehdä uudenvuoden lupauksia, mutta jos tekisin, olisin varmaan Woody Guthrien linjoilla.

Ensimmäinen

Tänä vuonna emme lähteneet Suomeen jouluksi, vaan olemme viettäneet keskitalven juhlaa keskenämme. Ei perinneruokia, ei ylenpalttista siivousta, ei muuta ohjelmaa kuin skype-sessio kotiväen kanssa, herkuttelua, pienimuotoista lahjontaa ja siipan syntymäpäiväjuhlintaa. Kiitokset kotipuoleen korteista ja paketeista!

Kunnianhimottoman sesonkikoristeet

Onneksi olkoon, siippa!

Joulupäivänä kävi niin, että pääsimme sittenkin joulusaunaan ja toisten valmistamien perinnemuonien ääreen. Kotiuduimme saunakekkeristä vasta puolenyön jälkeen, kun kutkuttavan jännittävää cranium-peliä ei ollut kesken jättäminen.

Saunakekkereistä mukaan tarttui myös viitseliään maanmiehen omin käsin juureen leipoma ruisleipä. 

Lasillinen Hitchille

Tänäänkin räpelsin älypuhelintani ennen kuin nousin ylös sängystä. Unihiekat karisevat silmistä helpommin, jos päivän uutisissa on jotain kiinnostavaa. Tänä aamuna uutinen oli surullinen: Christopher Hitchens oli kuollut. Hitchens sairasti ruokatorven syöpää, jota hoidettiin Teksasissa, yhdessä Yhdysvaltain parhaista syöpätutkimuskeskuksista.

Me skeptikot ja ateistit tiedämme kaikki Hitchin samalla tavoin kuin vaikkapa biologi Richard Dawkinsin ja taikuri James Randin. Myös omasta kirjahyllystämme löytyy Hitchensin teoksia. Mies oli itse niin mestarillinen kirjoittaja, että vaistomaisesti epäröin kuvailla hänen vaiheitaan kirjallisesti edes täällä, mikä on tietysti naurettavaa. Ei sillä, että kukaan olisi tässä suhteessa blogipahaseni armoilla - Hitchin muistokirjoituksia on julkaistu esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Myös ihailijat ympäri maailman ehtivät jo jättää oman tervehdyksensä.

Kun tieto Hitchensin syövän laadusta tuli julki, oli ainakin meille asiaa hieman tunteville selvä, ettei hän selviäisi siitä. Voin vain ihailla sitä tapaa, jolla Hitchens käsitteli sairautensa ja hoitojen aiheuttamia tuntemuksia kirjoituksissaan, rehellisesti ja viiltävästi, mutta nyyhkimättä, ketään tai mitään syyttämättä.

"The only position that leaves me with no cognitive dissonance is atheism. It is not a creed. Death is certain, replacing both the siren-song of Paradise and the dread of Hell. Life on this earth, with all its mystery and beauty and pain, is then to be lived far more intensely: we stumble and get up, we are sad, confident, insecure, feel loneliness and joy and love. There is nothing more; but I want nothing more."

Siirtymä

Lokakuussa mainitsemani esitelmä on nyt onnellisesti takana. Loppujen lopuksi olin tilanteessa kotonani - esitelmöiminen on kuitenkin aika samanlaista, oli yleisössä tulevia nobelisteja eli ei. (Tuntemattomille lukijoilleni tiedoksi: pidin ensimmäisen tieteellisen esitelmäni lähes kymmenen vuotta sitten Ranskassa. Loppusyksyn tuuli oli hyytävä. Ostin ensimmäisen beaujolais nouveauni suoraan tuottajalta.)

Perjantaina menimme työkavereiden kanssa ulos erääseen Fenwayn sporttibaariin. Söimme yhteisvoimin hirvityksen nimeltä The Green Monster, joka sisältää minihampurilaisia, ranskalaisia perunoita sekä mausteisia kanansiipiä. Lauantaina saimme vieraita Philadelphiasta ja perjantaina kävimme viiden suomalaisen voimin tarkastamassa Boston Ballet'n Pähkinänsärkijän. Oopperatalo oli tupaten täynnä ja paikalla oli tietenkin paljon lapsiperheitä. Tanssi oli taidokasta, orkesterin osuus jäi minusta hitusen pliisuksi.

Tänään hyvästelimme vieraat ja aloitimme uuden työviikon. Joulukuusta meillä ei ole, mutta valosarjan virittelin ikkunaan.

Pillerijahdissa

Tällä viikolla otin ensimmäistä kertaa tuntumaa amerikkalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään. Kyseessä oli vähäinen vaiva, joka ei kuitenkaan ottanut laantuakseen kotikonsteilla, vaan vaati antibiootteja.

Olin jo viime viikolla soittanut vakuutusyhtiöön ja kysynyt, mihin minun pitää mennä, jos tilanne vaatii lääkärin hoitoa. Sain ehdotuksia, joista jokainen oli ainakin mailin matkan päässä, vaikka asumme suunnilleen koko mantereen tärkeimmän sairaalakeskittymän vieressä. Kuuliainen suomalainen menee kuitenkin sinne minne käsketään, joten istahdimme metroon tiistaiaamuna seitsemän jälkeen ja köröttelimme vajaan tunnin matkan joen pohjoispuolelle. Kirjauduin paikallisen apteekin yhteydessä olevan klinikan tietokonesysteemiin... Vain kuullakseni, että siinä paikassa ei hoideta kyseistä vaivaa. Tuli ja leimaus! Vakuutusyhtiö oli antanut minulle väärää tietoa.

Klinikan avulias sairaanhoitaja kehotti minua menemään läheisen päivystykseen, mutta koska se ei ollut vakuutusyhtiön ehdottamien paikkojen joukossa, soitin ensin sinne. Kuinka ollakaan, tällä kertaa langan päästä kerrottiin, että vakuutukseni kattaa ihan kaikki paikat ja voin periaatteessa mennä mihin vaan eikä maksa mitään. Niinpä suunnistimme lähimpään päivystykseen, jossa pääsin suoraan labraan ja lekurin pakeille ja sain reseptin kouraan.

Näin niitä oppirahoja maksellaan - meillä on siipan kanssa oikeasti hyvä vakuutus, mutta koska yhtiön kanssa ei ole aiemmin tullut juuri asioitua, ei ollut heti täysin selvää, miten systeemi toimii. Tästedes hädän hetkellä en kävele lääkärin perässä pidemmälle kuin omaan sairaalaan. Ja ihan oikeasti... Jos yhtiöön soittaisi ihminen joka on kiireellisen ensiavun tarpeessa, olisiko asiakaspalvelijalla silloinkin pokkaa ehdottaa hankkiutumaan ensiapuasemalle, joka sijaitsee 18 mailin päässä? Kysynpähän vaan.