Useampi peräkkäinen vapaapäivä muistuttavat mieluisista asioista. Kun ei ole pakko mennä mihinkään, muistan, miten mukavaa onkaan nukkua paljon, sitten lorvia koko päivä pyjamassa, lukea todella hyviä kirjoja keskeytyksettä, kuunnella Bachin Jouluoratorio, Händelin Messias-oratorio ja RSO:n joulukonsertti alusta loppuun, katsoa monta monituista jaksoa Yorkshiren etsiviä.
Viime vuonna juhlistimme uutta vuotta labrakavereiden kesken, tänä vuonna otamme rauhallisesti kaksin siipan kanssa. Mitä yksinkertaisempi suunnitelma, sitä parempi. Valmistan uunissa lämpimiä tortilloja ja avaan kuohuviinin, tarkastelemme kaupungin ilotulituksia mikäli jaksamme valvoa keskiyöhön. Ilma on harmaa ja enteilee sadetta, taivas roikkuu matalalla. Bostonissa ei ole vieläkään lainkaan lunta, mutta tuuli on hyytävä. Lenkkejä ja ruokaostoksia lukuunottamatta ei oikeastaan ole edes syytä käydä ulkona. En ole etsiytynyt kaupungille ostokset mielessäni moneen kuukauteen. Karsastan joulun ostohybristä, ja kaupoissa vellovat ihmismassat ehkäisevät tehokkaasti myös aleshoppailua.
Keskitalven aikaan tuntuu soveliaalta kääntyä sisäänpäin. Kyllä ensi vuonna ehtii taas hötkyillä. En tapaa tehdä uudenvuoden lupauksia, mutta jos tekisin, olisin varmaan Woody Guthrien linjoilla.
lauantai 31. joulukuuta 2011
maanantai 26. joulukuuta 2011
Ensimmäinen
Tänä vuonna emme lähteneet Suomeen jouluksi, vaan olemme viettäneet keskitalven juhlaa keskenämme. Ei perinneruokia, ei ylenpalttista siivousta, ei muuta ohjelmaa kuin skype-sessio kotiväen kanssa, herkuttelua, pienimuotoista lahjontaa ja siipan syntymäpäiväjuhlintaa. Kiitokset kotipuoleen korteista ja paketeista!
Joulupäivänä kävi niin, että pääsimme sittenkin joulusaunaan ja toisten valmistamien perinnemuonien ääreen. Kotiuduimme saunakekkeristä vasta puolenyön jälkeen, kun kutkuttavan jännittävää cranium-peliä ei ollut kesken jättäminen.
 |
| Kunnianhimottoman sesonkikoristeet |
 | ||
 |
| Onneksi olkoon, siippa! |
 |
 |
| Saunakekkereistä mukaan tarttui myös viitseliään maanmiehen omin käsin juureen leipoma ruisleipä. |
perjantai 16. joulukuuta 2011
Lasillinen Hitchille
Tänäänkin räpelsin älypuhelintani ennen kuin nousin ylös sängystä. Unihiekat karisevat silmistä helpommin, jos päivän uutisissa on jotain kiinnostavaa. Tänä aamuna uutinen oli surullinen: Christopher Hitchens oli kuollut. Hitchens sairasti ruokatorven syöpää, jota hoidettiin Teksasissa, yhdessä Yhdysvaltain parhaista syöpätutkimuskeskuksista.
Me skeptikot ja ateistit tiedämme kaikki Hitchin samalla tavoin kuin vaikkapa biologi Richard Dawkinsin ja taikuri James Randin. Myös omasta kirjahyllystämme löytyy Hitchensin teoksia. Mies oli itse niin mestarillinen kirjoittaja, että vaistomaisesti epäröin kuvailla hänen vaiheitaan kirjallisesti edes täällä, mikä on tietysti naurettavaa. Ei sillä, että kukaan olisi tässä suhteessa blogipahaseni armoilla - Hitchin muistokirjoituksia on julkaistu esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Myös ihailijat ympäri maailman ehtivät jo jättää oman tervehdyksensä.
Kun tieto Hitchensin syövän laadusta tuli julki, oli ainakin meille asiaa hieman tunteville selvä, ettei hän selviäisi siitä. Voin vain ihailla sitä tapaa, jolla Hitchens käsitteli sairautensa ja hoitojen aiheuttamia tuntemuksia kirjoituksissaan, rehellisesti ja viiltävästi, mutta nyyhkimättä, ketään tai mitään syyttämättä.
Me skeptikot ja ateistit tiedämme kaikki Hitchin samalla tavoin kuin vaikkapa biologi Richard Dawkinsin ja taikuri James Randin. Myös omasta kirjahyllystämme löytyy Hitchensin teoksia. Mies oli itse niin mestarillinen kirjoittaja, että vaistomaisesti epäröin kuvailla hänen vaiheitaan kirjallisesti edes täällä, mikä on tietysti naurettavaa. Ei sillä, että kukaan olisi tässä suhteessa blogipahaseni armoilla - Hitchin muistokirjoituksia on julkaistu esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Myös ihailijat ympäri maailman ehtivät jo jättää oman tervehdyksensä.
Kun tieto Hitchensin syövän laadusta tuli julki, oli ainakin meille asiaa hieman tunteville selvä, ettei hän selviäisi siitä. Voin vain ihailla sitä tapaa, jolla Hitchens käsitteli sairautensa ja hoitojen aiheuttamia tuntemuksia kirjoituksissaan, rehellisesti ja viiltävästi, mutta nyyhkimättä, ketään tai mitään syyttämättä.
maanantai 12. joulukuuta 2011
Siirtymä
Lokakuussa mainitsemani esitelmä on nyt onnellisesti takana. Loppujen lopuksi olin tilanteessa kotonani - esitelmöiminen on kuitenkin aika samanlaista, oli yleisössä tulevia nobelisteja eli ei. (Tuntemattomille lukijoilleni tiedoksi: pidin ensimmäisen tieteellisen esitelmäni lähes kymmenen vuotta sitten Ranskassa. Loppusyksyn tuuli oli hyytävä. Ostin ensimmäisen beaujolais nouveauni suoraan tuottajalta.)
Perjantaina menimme työkavereiden kanssa ulos erääseen Fenwayn sporttibaariin. Söimme yhteisvoimin hirvityksen nimeltä The Green Monster, joka sisältää minihampurilaisia, ranskalaisia perunoita sekä mausteisia kanansiipiä. Lauantaina saimme vieraita Philadelphiasta ja perjantaina kävimme viiden suomalaisen voimin tarkastamassa Boston Ballet'n Pähkinänsärkijän. Oopperatalo oli tupaten täynnä ja paikalla oli tietenkin paljon lapsiperheitä. Tanssi oli taidokasta, orkesterin osuus jäi minusta hitusen pliisuksi.
Tänään hyvästelimme vieraat ja aloitimme uuden työviikon. Joulukuusta meillä ei ole, mutta valosarjan virittelin ikkunaan.
Perjantaina menimme työkavereiden kanssa ulos erääseen Fenwayn sporttibaariin. Söimme yhteisvoimin hirvityksen nimeltä The Green Monster, joka sisältää minihampurilaisia, ranskalaisia perunoita sekä mausteisia kanansiipiä. Lauantaina saimme vieraita Philadelphiasta ja perjantaina kävimme viiden suomalaisen voimin tarkastamassa Boston Ballet'n Pähkinänsärkijän. Oopperatalo oli tupaten täynnä ja paikalla oli tietenkin paljon lapsiperheitä. Tanssi oli taidokasta, orkesterin osuus jäi minusta hitusen pliisuksi.
Tänään hyvästelimme vieraat ja aloitimme uuden työviikon. Joulukuusta meillä ei ole, mutta valosarjan virittelin ikkunaan.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Pillerijahdissa
Tällä viikolla otin ensimmäistä kertaa tuntumaa amerikkalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään. Kyseessä oli vähäinen vaiva, joka ei kuitenkaan ottanut laantuakseen kotikonsteilla, vaan vaati antibiootteja.
Olin jo viime viikolla soittanut vakuutusyhtiöön ja kysynyt, mihin minun pitää mennä, jos tilanne vaatii lääkärin hoitoa. Sain ehdotuksia, joista jokainen oli ainakin mailin matkan päässä, vaikka asumme suunnilleen koko mantereen tärkeimmän sairaalakeskittymän vieressä. Kuuliainen suomalainen menee kuitenkin sinne minne käsketään, joten istahdimme metroon tiistaiaamuna seitsemän jälkeen ja köröttelimme vajaan tunnin matkan joen pohjoispuolelle. Kirjauduin paikallisen apteekin yhteydessä olevan klinikan tietokonesysteemiin... Vain kuullakseni, että siinä paikassa ei hoideta kyseistä vaivaa. Tuli ja leimaus! Vakuutusyhtiö oli antanut minulle väärää tietoa.
Klinikan avulias sairaanhoitaja kehotti minua menemään läheisen päivystykseen, mutta koska se ei ollut vakuutusyhtiön ehdottamien paikkojen joukossa, soitin ensin sinne. Kuinka ollakaan, tällä kertaa langan päästä kerrottiin, että vakuutukseni kattaa ihan kaikki paikat ja voin periaatteessa mennä mihin vaan eikä maksa mitään. Niinpä suunnistimme lähimpään päivystykseen, jossa pääsin suoraan labraan ja lekurin pakeille ja sain reseptin kouraan.
Näin niitä oppirahoja maksellaan - meillä on siipan kanssa oikeasti hyvä vakuutus, mutta koska yhtiön kanssa ei ole aiemmin tullut juuri asioitua, ei ollut heti täysin selvää, miten systeemi toimii. Tästedes hädän hetkellä en kävele lääkärin perässä pidemmälle kuin omaan sairaalaan. Ja ihan oikeasti... Jos yhtiöön soittaisi ihminen joka on kiireellisen ensiavun tarpeessa, olisiko asiakaspalvelijalla silloinkin pokkaa ehdottaa hankkiutumaan ensiapuasemalle, joka sijaitsee 18 mailin päässä? Kysynpähän vaan.
Olin jo viime viikolla soittanut vakuutusyhtiöön ja kysynyt, mihin minun pitää mennä, jos tilanne vaatii lääkärin hoitoa. Sain ehdotuksia, joista jokainen oli ainakin mailin matkan päässä, vaikka asumme suunnilleen koko mantereen tärkeimmän sairaalakeskittymän vieressä. Kuuliainen suomalainen menee kuitenkin sinne minne käsketään, joten istahdimme metroon tiistaiaamuna seitsemän jälkeen ja köröttelimme vajaan tunnin matkan joen pohjoispuolelle. Kirjauduin paikallisen apteekin yhteydessä olevan klinikan tietokonesysteemiin... Vain kuullakseni, että siinä paikassa ei hoideta kyseistä vaivaa. Tuli ja leimaus! Vakuutusyhtiö oli antanut minulle väärää tietoa.
Klinikan avulias sairaanhoitaja kehotti minua menemään läheisen päivystykseen, mutta koska se ei ollut vakuutusyhtiön ehdottamien paikkojen joukossa, soitin ensin sinne. Kuinka ollakaan, tällä kertaa langan päästä kerrottiin, että vakuutukseni kattaa ihan kaikki paikat ja voin periaatteessa mennä mihin vaan eikä maksa mitään. Niinpä suunnistimme lähimpään päivystykseen, jossa pääsin suoraan labraan ja lekurin pakeille ja sain reseptin kouraan.
Näin niitä oppirahoja maksellaan - meillä on siipan kanssa oikeasti hyvä vakuutus, mutta koska yhtiön kanssa ei ole aiemmin tullut juuri asioitua, ei ollut heti täysin selvää, miten systeemi toimii. Tästedes hädän hetkellä en kävele lääkärin perässä pidemmälle kuin omaan sairaalaan. Ja ihan oikeasti... Jos yhtiöön soittaisi ihminen joka on kiireellisen ensiavun tarpeessa, olisiko asiakaspalvelijalla silloinkin pokkaa ehdottaa hankkiutumaan ensiapuasemalle, joka sijaitsee 18 mailin päässä? Kysynpähän vaan.
perjantai 25. marraskuuta 2011
Taasko kiitospäivä?
Ajan järkyttävä kiitolaukka korostuu juhlapyhinä. En saata lakata ällistelemästä, että eilen oli toinen kiitospäivämme Amerikoissa.
Viime vuonna kokoonnuimme kiitospäivänä ranskalaisen pariskunnan luona. Konsepti oli niin onnistunut, että teimme samoin myös tänä vuonna. Kalkkuna oli jälleen noin 8-kiloinen, ja tuhosimme sen huomattavasti perinpohjaisemmin kuin viime vuonna.
Kiitospäivän juhlintaan osallistui myös eräs tyyppi, joka on kasvanut kovasti sitten viime näkemän.
Silloin tällöin sitä kuulee kaupunkilegendoja vauvoista, jotka antavat vanhempiensa nukkua keskeytymättömät yöunet ihan alusta alkaen ja ovat muutenkin helppoja. No, nyt olen nähnyt yhden sellaisen ihan ilmielävänä! Työkaverin esikoinen on uskomattoman lunki tapaus. Pomo kadehtii - hänen puolitoistavuotiaansa valvottaa vanhempiaan edelleen joka yö.
 |
Viime vuonna kokoonnuimme kiitospäivänä ranskalaisen pariskunnan luona. Konsepti oli niin onnistunut, että teimme samoin myös tänä vuonna. Kalkkuna oli jälleen noin 8-kiloinen, ja tuhosimme sen huomattavasti perinpohjaisemmin kuin viime vuonna.
Kiitospäivän juhlintaan osallistui myös eräs tyyppi, joka on kasvanut kovasti sitten viime näkemän.
 |
| Pikku V |
Silloin tällöin sitä kuulee kaupunkilegendoja vauvoista, jotka antavat vanhempiensa nukkua keskeytymättömät yöunet ihan alusta alkaen ja ovat muutenkin helppoja. No, nyt olen nähnyt yhden sellaisen ihan ilmielävänä! Työkaverin esikoinen on uskomattoman lunki tapaus. Pomo kadehtii - hänen puolitoistavuotiaansa valvottaa vanhempiaan edelleen joka yö.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Parasta kotikulmillani
Marraskuu lienee virallisesti talvikuukausi, mutta talvesta ei näy Bostonissa merkin merkkiä. Pimeää kyllä on jo neljän korvilla, mutta tänään oli 17 astetta lämmintä. Leuto ilma houkutteli minut pitkästä aikaa juoksulenkille.
Viimeisen viikon aikana ehdimme siipan kanssa katsomaan standuppia ja Kaurismäen leffaa. Olen aiemminkin maininnut lähiteatterimme, jonka tarjontaa jaksan edelleen ihastella. Viime sunnuntaina kävimme seitsemän suomalaisen voimin katsomassa Le Havren, jota ei tietääkseni esitetä missään muualla Bostonin ympäristössä. Piakkoin teatteriin saapuu Lars von Trierin Melancholia, jonka haluaisin myös nähdä.
En nyt muista olenko hehkuttanut tätäkin aiemmin, mutta meillä on paitsi parhain leffateatteri, myös paras lähikirjakauppa. Hyllyt notkuvat kaikenlaista jännää, ja olenpa bongannut sieltä niin Oksasta, Paasilinnaa kuin muumisarjiksiakin. Torstaina olimme siipan kera kyseisessä putiikissa kuuntelemassa paikallisia kirjailijoita, jotka lukivat lyhyitä otteita kirjoistaan, joista osa oli jo julkaistu, osa työn alla. Mielenkiintoinen puolitoistatuntinen oli tuo! Harmikseni huomasin, että Amos Oz oli vieraillut kirjakaupassa aiemmin tässä kuussa, mutta tämä tilaisuus meni ohi suun. Sainpa sentään parilla dollarilla mukaani Evelyn Waugh'n Brideshead Revisited -pokkarin!
Viimeisen viikon aikana ehdimme siipan kanssa katsomaan standuppia ja Kaurismäen leffaa. Olen aiemminkin maininnut lähiteatterimme, jonka tarjontaa jaksan edelleen ihastella. Viime sunnuntaina kävimme seitsemän suomalaisen voimin katsomassa Le Havren, jota ei tietääkseni esitetä missään muualla Bostonin ympäristössä. Piakkoin teatteriin saapuu Lars von Trierin Melancholia, jonka haluaisin myös nähdä.
En nyt muista olenko hehkuttanut tätäkin aiemmin, mutta meillä on paitsi parhain leffateatteri, myös paras lähikirjakauppa. Hyllyt notkuvat kaikenlaista jännää, ja olenpa bongannut sieltä niin Oksasta, Paasilinnaa kuin muumisarjiksiakin. Torstaina olimme siipan kera kyseisessä putiikissa kuuntelemassa paikallisia kirjailijoita, jotka lukivat lyhyitä otteita kirjoistaan, joista osa oli jo julkaistu, osa työn alla. Mielenkiintoinen puolitoistatuntinen oli tuo! Harmikseni huomasin, että Amos Oz oli vieraillut kirjakaupassa aiemmin tässä kuussa, mutta tämä tilaisuus meni ohi suun. Sainpa sentään parilla dollarilla mukaani Evelyn Waugh'n Brideshead Revisited -pokkarin!
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Lähettäkää minulle kirjoja
Pidän lukemisesta, ja tarkoitan nimenomaan kaunokirjallisuuden lukemista. Vieraassa kieliympäristössä suomenkielisen tekstin lukeminen tuntuu entistäkin tärkeämmältä. Olen ostanut täältä muutamia englanninkielisiä teoksia, mutta esimerkiksi mahtavat The Golden Notebook ja One Hundred Years of Solitude ovat jääneet kesken, kun en ole voinut pitää näppejäni erossa muista kirjoista.
Ylläolevassa rakeisessa otoksessa komeilee kesälomalta tuomiani kirjoja sekä yksi uudempi tuliainen. Tällä hetkellä työn alla on Säihkenäyttämö. Amerikkalainen tyttö oli ensimmäinen lukemani Fagerholm, ja molemmissa kirjoissa on hyvin omintakeinen tunnelma (sekä onneksi säädylliset käännökset!). Lääkäriromaani on jokseenkin ahdistava. Pulkkisen romaanit Raja ja Totta ovat kauniita ja muistuttavat toisiaan. Hotakaisen huumorista olen aina tykännyt.
Pinon kirjoista suosikkini on Kosmonautti. Tarttukaa siihen, jos mahdollisuus tarjoutuu.
maanantai 31. lokakuuta 2011
Halloween - toinen otto
Aamulla naapurin terassin kaiteesta roikkuu verentahraisia vauvanukkeja hirttoköydessä. Mikä liekään syy? No tietenkin halloween, tuo paikallinen kekri ja iloinen perhejuhla.
Yritin muistella, mitä viime vuonna tähän aikaan tapahtui. Muistan pomon halloween-pilan ja naapurin pihalle ilmestyneen popup-hautausmaan. Juuri muuta en sitten muistakaan. Samaiselle pihalle oli tänä vuonna askarreltu uusi raato, josta pariton laskettelumono tekee jotenkin hirmu karmivan.
Töissä halloween-yllätyksiä ei näkynyt. Tämä johtunee siitä, ettei pomo voi mitenkään ennättää töihin tarpeeksi ajoissa niitä asentamaan, sillä uusiseelantilainen aloittaa työt aamukuudelta. Sisustimme kuitenkin pahaa-aavistamattoman pomon toimiston salaa hämähäkinseiteillä. Pomo innostuu tällaisesta aina vähän liikaa, eikä suostunut siivoamaan verkkoja pois. Neuvonpitoa halajavat saivat ryömiä paltsupöydän ääreen ali seittien.
Naapuruston väki on paneutunut sekä talojen koristeisiin että naamiaisasuihin aikamoisella pieteetillä. Näin lapsettomana kerrostalon asukkina sitä jää juhlahumusta vähän syrjään. Jos minulla olisi talo, hankkisin sen pihaan savukoneen, ruumisarkun ja kaiuttimet. Menisin ruumisarkkuun odottamaan ohikulkijoita ja huhuilisin sieltä mikrofoniin pelottavia ääniä. Kun lapsi saapuisi pihaan, rymistelisin näkyviin savun seasta hyytävästi kiljahdellen.
Yritin muistella, mitä viime vuonna tähän aikaan tapahtui. Muistan pomon halloween-pilan ja naapurin pihalle ilmestyneen popup-hautausmaan. Juuri muuta en sitten muistakaan. Samaiselle pihalle oli tänä vuonna askarreltu uusi raato, josta pariton laskettelumono tekee jotenkin hirmu karmivan.
Töissä halloween-yllätyksiä ei näkynyt. Tämä johtunee siitä, ettei pomo voi mitenkään ennättää töihin tarpeeksi ajoissa niitä asentamaan, sillä uusiseelantilainen aloittaa työt aamukuudelta. Sisustimme kuitenkin pahaa-aavistamattoman pomon toimiston salaa hämähäkinseiteillä. Pomo innostuu tällaisesta aina vähän liikaa, eikä suostunut siivoamaan verkkoja pois. Neuvonpitoa halajavat saivat ryömiä paltsupöydän ääreen ali seittien.
Naapuruston väki on paneutunut sekä talojen koristeisiin että naamiaisasuihin aikamoisella pieteetillä. Näin lapsettomana kerrostalon asukkina sitä jää juhlahumusta vähän syrjään. Jos minulla olisi talo, hankkisin sen pihaan savukoneen, ruumisarkun ja kaiuttimet. Menisin ruumisarkkuun odottamaan ohikulkijoita ja huhuilisin sieltä mikrofoniin pelottavia ääniä. Kun lapsi saapuisi pihaan, rymistelisin näkyviin savun seasta hyytävästi kiljahdellen.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Esityskooma...
...On itse keksimäni diagnoosi tällä hetkellä vallitsevalle olotilalle. Pomo heitti maanantaina nakilla, ja jouduin tänään esitelmöimään alle 48 tunnin varoitusajalla parinkymmenen hengen joukkiolle, joka tietää ihan tosi paljon verisuonten muodostumisesta ja toiminnasta. Esitelmöimiseen liittyy monta vakiota: liiallinen hermoilu, esityksen aikana asteittain punehtuvat posket, esityksen jälkeen taas päänsärky, nestehukka (todellinen tai kuviteltu) sekä yleinen keskittymiskyvyttömyys... En todellakaan ole mikään Esiintyjä Luojan Armosta. Ehkä oli hyvä saada alle tällainen harjoitusveto, sillä joulukuussa joudun esitelmöimään jopa Harvardin asteikolla arvovaltaiselle yleisölle (kääk!!).
Lokakuun viikonloppuihin on mahtunut muutama hyvin(kin) miellyttävä kulttuurielämys. Edellisviikolla kävimme siipan kera hetken mielijohteesta katsomassa elokuvan Drive. En tiennyt elokuvasta juurikaan muuta kuin että se oli saanut hyvät arvostelut. Kun leffa oli alkanut, tiesin noin kymmenessä sekunnissa, että rakastan sitä. Drive on kuin pitkä 80-luvun musiikkivideo, johon on lisätty rikostarina sekä estetisoitua väkivaltaa.
Sitten kävimme Stingin konsertissa. Kristallikruunut loivat hehkuaan konserttiareenan seinien kultaan ja marmoriin. Me ja muut myöhäiskeski-ikäiset nautimme vetreän Stingin kaksituntisesta showsta. Ukko täytti juuri 60, mutta väittäisin, että soundi oli livenä melkeinpä parempi kuin vaikkapa viime vuosien aikana näkemissäni tv-taltioinneissa. Ammattilainen mikä ammattilainen! Siippa tai minä emme kumpikaan ole Sting-fanien fanaattisimmasta päästä, mutta tämä oli kyllä hyvä veto.
Lisäksi kävimme ensimmäistä kertaa täällä. En "tajua" kuvataiteesta mitään, mutta huomaan, että nykytaide kiinnostaa, peruukkipäisten 1700-luvun Bostonin merkkihenkilöiden muotokuvat eivät niinkään.
Lokakuun viikonloppuihin on mahtunut muutama hyvin(kin) miellyttävä kulttuurielämys. Edellisviikolla kävimme siipan kera hetken mielijohteesta katsomassa elokuvan Drive. En tiennyt elokuvasta juurikaan muuta kuin että se oli saanut hyvät arvostelut. Kun leffa oli alkanut, tiesin noin kymmenessä sekunnissa, että rakastan sitä. Drive on kuin pitkä 80-luvun musiikkivideo, johon on lisätty rikostarina sekä estetisoitua väkivaltaa.
Sitten kävimme Stingin konsertissa. Kristallikruunut loivat hehkuaan konserttiareenan seinien kultaan ja marmoriin. Me ja muut myöhäiskeski-ikäiset nautimme vetreän Stingin kaksituntisesta showsta. Ukko täytti juuri 60, mutta väittäisin, että soundi oli livenä melkeinpä parempi kuin vaikkapa viime vuosien aikana näkemissäni tv-taltioinneissa. Ammattilainen mikä ammattilainen! Siippa tai minä emme kumpikaan ole Sting-fanien fanaattisimmasta päästä, mutta tämä oli kyllä hyvä veto.
 |
| Jatsikansa tulee |
 |
| Siellä se Sting esiintyy, katso vaikka itse |
Lisäksi kävimme ensimmäistä kertaa täällä. En "tajua" kuvataiteesta mitään, mutta huomaan, että nykytaide kiinnostaa, peruukkipäisten 1700-luvun Bostonin merkkihenkilöiden muotokuvat eivät niinkään.
 |
| Yksityishenkilöiden lahjoituksin ylläpidetty taideteos |
lauantai 22. lokakuuta 2011
Syksyn satoa
Viime aikoina kamera on tupannut unohtumaan kotiin aina kun on tapahtunut jotain. Tästä todisteena nämä huippulaatuiset kännykkäotokset vanhempieni vierailureissulta. Aina ei vaan ehdi keskittymään tallenteisiin!
99% on ollut esillä myös Bostonissa. Osuimme äidin kanssa paikalle sattumalta.
Paikalliset elämän realiteetit jaksavat mietityttää. Teknikkomme sai eilen tietää päässeensä lääketieteelliseen. Lukuvuosi pienen kaupungin pienessä yliopistossa maksaa noin 45 000 taalaa, ja päälle tulevat luonnollisesti elinkustannukset. Vaikka lääkärit nauttivat keskimäärin hyvistä ansioista, on kuulemma mahdollista että opintolainoja maksellaan silti lähestulkoon eläkeikään asti. Ja eläkeiällä tarkoitan tietenkin sitä tämänhetkistä suomalaista, täällähän moni ei pääse eläköitymään milloinkaan (tosin veikkaan, että omaa sukupolveani odottaa sama kohtalo myös Suomessa).
Toinen työkaveri taas kertoi ystävästään, joka on neurokirurgi ja ansaitsee pitkän kouluttautumisen jälkeen miljoona dollaria vuodessa. Ihan kiva summa - tosin tästä miljoonasta puolet menee henkilökohtaiseen vakuutukseen siltä varalta, että tulee tehtyä hoitovirhe. Kyllähän puolella miljoonalla vuodessa ihan mukavasti elelee, mutta silti... Puolet?
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Hyvää matkaa, Steve
Täällä rapakon takana on laskeuduttu maansuruun. Haimasyöpä vei Steve Jobsin toisessa erässä.
Tässä maassa Jobs nähdään luovana nerona ja jeesusmaisena hahmona, johon henkilöityy Yhdysvaltojen toiseksi arvokkaimman firman menestystarina. Kerran toisensa jälkeen Jobs mainitaan ihmiseksi, joka muutti maailmaa. Tämä pitänee paikkansa - ainakin työpaikkani on täynnä ihmisiä, joiden on pakko saada jokainen uusi Apple-kapine, vaikka vanhassa ei olisi mitään vikaa (ja tämän pakkomielteen edessä on täysin turha lausua yhtään kulutuskriittistä sanaa). Viimeisen tunnin aikana viisi naamakirjakaveriani on ehtinyt kommentoida Steve Jobsin kuolemaa - iPhoneillaan, totta kai.
Vain vuoden ikäinen MacMini-työtietokoneeni kuoli viime viikolla, eikä vuosi Amerikassa ei ole muutenkaan tehnyt minusta Apple-uskovaista. Ymmärrän kuitenkin, miksi ompputuotteiden maailma ja ominaisuudet vetävät ihmisiä puoleensa, vaikka kaltaisessani teknologiakonservatiivissa niiden borgimaisuus herättää lähinnä levottomuutta. On ilmeistä, että Jobs oli amerikkalainen ikoni sanan täydessä merkityksessä.
You are already naked. There's no reason not to follow your heart.
Tässä maassa Jobs nähdään luovana nerona ja jeesusmaisena hahmona, johon henkilöityy Yhdysvaltojen toiseksi arvokkaimman firman menestystarina. Kerran toisensa jälkeen Jobs mainitaan ihmiseksi, joka muutti maailmaa. Tämä pitänee paikkansa - ainakin työpaikkani on täynnä ihmisiä, joiden on pakko saada jokainen uusi Apple-kapine, vaikka vanhassa ei olisi mitään vikaa (ja tämän pakkomielteen edessä on täysin turha lausua yhtään kulutuskriittistä sanaa). Viimeisen tunnin aikana viisi naamakirjakaveriani on ehtinyt kommentoida Steve Jobsin kuolemaa - iPhoneillaan, totta kai.
Vain vuoden ikäinen MacMini-työtietokoneeni kuoli viime viikolla, eikä vuosi Amerikassa ei ole muutenkaan tehnyt minusta Apple-uskovaista. Ymmärrän kuitenkin, miksi ompputuotteiden maailma ja ominaisuudet vetävät ihmisiä puoleensa, vaikka kaltaisessani teknologiakonservatiivissa niiden borgimaisuus herättää lähinnä levottomuutta. On ilmeistä, että Jobs oli amerikkalainen ikoni sanan täydessä merkityksessä.
You are already naked. There's no reason not to follow your heart.
lauantai 1. lokakuuta 2011
Kalsarigate
Viime viikot ovat kuluneet jälleen tiiviisti töiden merkeissä ja työpäivien välissä kotisohvalla koomaillen. Jonkinlaista tulostakin on syntynyt, ja eilisessä palaverissa pomo maalaili, että saan projektin valmiiksi vuodessa. Uskokoon ken tahtoo! Tiede on rankka rakastaja.
Aivan yllättäen viime viikkoihin on mahtunut myös tarpeetonta draamaa. Tutkimusryhmämme jäsenet ovat jo parin vuoden ajan saaneet läksiäislahjaksi vaaleanpunaisia toppeja ja alushousuja, joihin on painettu ryhmämme lempinimi. Perinne lähti labran jäsenistä, mutta sillä on epäilemättä ollut pomon hyväksyntä alusta alkaen. Nyt pomon syntymäpäivä lähestyi, ja muutama tyyppi tilasi tällä kertaa pomolle lahjaksi pinkit kalsarit.
Yllättäen suunnitelma ei mennytkään koko ryhmässä läpi ihan heittämällä. Yksi ihminen vastusti ideaa henkeen ja vereen, sanoi sen lähettävän vääränlaisen viestin ja lähestyi tulikivenkatkuisella sähköpostilla koko labraa vaihtoehtoisia lahjaideoita peräänkuuluttaen, vaikka pinkit kalsarit oli jo tilattu ja maksettu. Kalsaritilaajat suuttuivat eivätkä puhuneet kalsarien vastustajalle pariin päivään. Asemoin itseni liennyttäjäksi. Tällä hetkellä tilanne on rauhoittunut, mutta on mahdollista että konflikti puhkeaa uudelleen, kun kalsarilahja annetaan päivänsankarille (ei koko ryhmän nimissä, mutta annetaan kuitenkin).
Kaikenmoisilla asioilla sitä voikin työyhteisön rauhaa horjuttaa.
Aivan yllättäen viime viikkoihin on mahtunut myös tarpeetonta draamaa. Tutkimusryhmämme jäsenet ovat jo parin vuoden ajan saaneet läksiäislahjaksi vaaleanpunaisia toppeja ja alushousuja, joihin on painettu ryhmämme lempinimi. Perinne lähti labran jäsenistä, mutta sillä on epäilemättä ollut pomon hyväksyntä alusta alkaen. Nyt pomon syntymäpäivä lähestyi, ja muutama tyyppi tilasi tällä kertaa pomolle lahjaksi pinkit kalsarit.
Yllättäen suunnitelma ei mennytkään koko ryhmässä läpi ihan heittämällä. Yksi ihminen vastusti ideaa henkeen ja vereen, sanoi sen lähettävän vääränlaisen viestin ja lähestyi tulikivenkatkuisella sähköpostilla koko labraa vaihtoehtoisia lahjaideoita peräänkuuluttaen, vaikka pinkit kalsarit oli jo tilattu ja maksettu. Kalsaritilaajat suuttuivat eivätkä puhuneet kalsarien vastustajalle pariin päivään. Asemoin itseni liennyttäjäksi. Tällä hetkellä tilanne on rauhoittunut, mutta on mahdollista että konflikti puhkeaa uudelleen, kun kalsarilahja annetaan päivänsankarille (ei koko ryhmän nimissä, mutta annetaan kuitenkin).
Kaikenmoisilla asioilla sitä voikin työyhteisön rauhaa horjuttaa.
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Juntturassa
Uusi vuoden kierto ja toinen vuosi Bostonissa on alkanut. Syksy on lähtenyt tohinalla käyntiin, eikä rauhallisia bloggaushetkiä ole viime viikoille juuri siunaantunut. Aioin kirjoittaa ensimmäisestä ulkomaanvuodesta jonkinlaisen yhteenvedon, mutta teen sen sitten, kun ehdin ajatella ajatuksia loppuun.
Suomessakin sattuu ja tapahtuu koko ajan. Parviaisen Jussilla on uusi vaimo (vai onko?). Halla-ahon Jussi nostatti taas yhden äläkän visioimalla raikkaasti naamakirjassaan Kreikan pattitilanteen ratkaisuksi sotilasjunttaa ja panssarivaunuja - milläpä muullakaan nuo korruptoituneet zorbakset saisi vuosikymmenten säästökuurille... Soini älähti välittömästi, että nytpä erotetaan Jussi. Eduskuntaryhmä tosin näyttää olevan asiasta kaikkea muuta kuin yksimielinen. Hesarin nettikommenteissa vuoroin kehutaan Soinin selkärankaa, vuoroin ymmärretään Halla-ahon "mustaa huumoria".
Junttagate noudattaa tutuksi käynyttä kaavaa. Jussi H. kirjoittaa nettiin jotain, mikä on enemmän tai vähemmän kaikkien luettavissa. Toimittajat kyttäävät sanomisia kieli pitkällä ja tarttuvat melkeinpä kaikkeen, sillä Jussista saa otsikoihin vetovoimaa. Jussi vetää sanomisiaan takaisin ja valittaa, että yksittäiset lauseet on tarkoitushakuisesti irrotettu asiayhteydestä (tämä tuntuu pätevän sekä pitkiin blogikirjoituksiin että lyhyempiin tekstiformaatteihin). Jussi ei enää vastaa sen-ja-sen toimittajan soittopyyntöihin. Toimittajat kyselevät puolueen johdolta ja muilta jäseniltä, ovatko he samaa mieltä Halla-ahon kanssa, ja saavat kommentteja laidasta laitaan. Tähän saakka Soini on toistellut, että kansanedustaja puhuu omissa nimissään, kunnes sävy tänään muuttui.
Soini on ovela vanha kettu ja laskelmoi takuulla tarkkaan kaikki siirtonsa. Halla-aho sen sijaan tuntuu aidosti närkästyvän joka kerta, kun hänen hienovireisen huumorin kaapuun verhoutuva yhteiskuntakritiikkinsä ymmärretään tahallaan väärin, tai jos lehdessä julkaistaan hänestä (herran omasta mielestä) vähemmän edustava kuva. Tänään persujen eduskuntaryhmä harkitsi myös puuttumista persu-sanan käyttöön. Näiden kannanottojen perusteella piirtyy kuva peruspersusta herkkänä mimosana ja inisevänä marttyyrinä, joka haluaa harjoittaa sananvapauttaan, mutta joka ei pohjimmiltaan oikein sulata sitä, että muunmieliset tekevät samoin. Tämä on sääli, sillä puolueella on nyt tuhannen taalan paikka näyttää, sisältääkö eduskuntavaalien protesti jotain muutakin kuin lämmintä ilmaa. Toistaiseksi suuri osa persuista tuntuu kärsivän identiteettikriisistä eivätkä he taida vielä mieltää olevansa nyt osa sitä koneistoa, jota vastaan uho kohdistuu.
Suomessakin sattuu ja tapahtuu koko ajan. Parviaisen Jussilla on uusi vaimo (vai onko?). Halla-ahon Jussi nostatti taas yhden äläkän visioimalla raikkaasti naamakirjassaan Kreikan pattitilanteen ratkaisuksi sotilasjunttaa ja panssarivaunuja - milläpä muullakaan nuo korruptoituneet zorbakset saisi vuosikymmenten säästökuurille... Soini älähti välittömästi, että nytpä erotetaan Jussi. Eduskuntaryhmä tosin näyttää olevan asiasta kaikkea muuta kuin yksimielinen. Hesarin nettikommenteissa vuoroin kehutaan Soinin selkärankaa, vuoroin ymmärretään Halla-ahon "mustaa huumoria".
Junttagate noudattaa tutuksi käynyttä kaavaa. Jussi H. kirjoittaa nettiin jotain, mikä on enemmän tai vähemmän kaikkien luettavissa. Toimittajat kyttäävät sanomisia kieli pitkällä ja tarttuvat melkeinpä kaikkeen, sillä Jussista saa otsikoihin vetovoimaa. Jussi vetää sanomisiaan takaisin ja valittaa, että yksittäiset lauseet on tarkoitushakuisesti irrotettu asiayhteydestä (tämä tuntuu pätevän sekä pitkiin blogikirjoituksiin että lyhyempiin tekstiformaatteihin). Jussi ei enää vastaa sen-ja-sen toimittajan soittopyyntöihin. Toimittajat kyselevät puolueen johdolta ja muilta jäseniltä, ovatko he samaa mieltä Halla-ahon kanssa, ja saavat kommentteja laidasta laitaan. Tähän saakka Soini on toistellut, että kansanedustaja puhuu omissa nimissään, kunnes sävy tänään muuttui.
Soini on ovela vanha kettu ja laskelmoi takuulla tarkkaan kaikki siirtonsa. Halla-aho sen sijaan tuntuu aidosti närkästyvän joka kerta, kun hänen hienovireisen huumorin kaapuun verhoutuva yhteiskuntakritiikkinsä ymmärretään tahallaan väärin, tai jos lehdessä julkaistaan hänestä (herran omasta mielestä) vähemmän edustava kuva. Tänään persujen eduskuntaryhmä harkitsi myös puuttumista persu-sanan käyttöön. Näiden kannanottojen perusteella piirtyy kuva peruspersusta herkkänä mimosana ja inisevänä marttyyrinä, joka haluaa harjoittaa sananvapauttaan, mutta joka ei pohjimmiltaan oikein sulata sitä, että muunmieliset tekevät samoin. Tämä on sääli, sillä puolueella on nyt tuhannen taalan paikka näyttää, sisältääkö eduskuntavaalien protesti jotain muutakin kuin lämmintä ilmaa. Toistaiseksi suuri osa persuista tuntuu kärsivän identiteettikriisistä eivätkä he taida vielä mieltää olevansa nyt osa sitä koneistoa, jota vastaan uho kohdistuu.
tiistai 6. syyskuuta 2011
Rockyn jalanjäljissä
Kappas kehveliä, blogihan täyttää tänään yhden vuoden! Tässä vuosipäivän kunniaksi pieni matkaraportti.
Vietimme pitkän viikonlopun ystävämme luona Philadelphiassa, kun maanantainen Labor Day soi siihen mahdollisuuden. Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin, kampuksiin, jokirantaan. Kävelimme auringonpaahteessa pitkiä matkoja ja joimme yhdet oluet siellä, toiset täällä. Siipan pitkäaikainen haave täyttyi Philadelphian taidemuseon portaiden huipulla. Kävimme katsomassa yltiöhauskaa improvisaatiota ja herkuttelimme tapaksilla ja pitsalla - ja tietysti sillä kuuluisalla Philadelphia cheesesteakilla, jonka tarkasta koostumuksesta minulla ei ollut tietoa ennen tätä reissua. Philly on sympaattinen ja jollakin tavalla perusamerikkalaisempi kaupunki kuin Boston.
Vietimme pitkän viikonlopun ystävämme luona Philadelphiassa, kun maanantainen Labor Day soi siihen mahdollisuuden. Tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin, kampuksiin, jokirantaan. Kävelimme auringonpaahteessa pitkiä matkoja ja joimme yhdet oluet siellä, toiset täällä. Siipan pitkäaikainen haave täyttyi Philadelphian taidemuseon portaiden huipulla. Kävimme katsomassa yltiöhauskaa improvisaatiota ja herkuttelimme tapaksilla ja pitsalla - ja tietysti sillä kuuluisalla Philadelphia cheesesteakilla, jonka tarkasta koostumuksesta minulla ei ollut tietoa ennen tätä reissua. Philly on sympaattinen ja jollakin tavalla perusamerikkalaisempi kaupunki kuin Boston.
 |
| Tattista vaan, Mr. Nutter! |
 |
| City of brotherly love |
 |
| Näitä portaita pitkin Rocky-turistit käyvät juoksemassa. |
 |
| Maukas Philly cheesesteak matkalla parempiin suihin |
 |
| Muraali |
 | |
| UPennin kampus vilisi uusia opiskelijoita. Labor day on suosittu muuttopäivä. |
 |
| Kuuluisa Wistar-rotta |
 |
| Joukkoliikenteen maksuväline |
 |
 |
| Kansa jonottaa kuuluisaan cheesesteak-paikkaan |
 |
| Kiitokset emännälle! |
lauantai 27. elokuuta 2011
Elämälle
Tänään on Suomessa hyvästelty yksi valtiomies, yksi koko kansan suosikkilaulaja sekä entinen kollegani, jonka tunsin lähes kymmenen vuotta.
Lähipiiristä löytyy onneksi myös iloisia uutisia. Torstaina saimme toivottaa tervetulleeksi tämän pienen ihmisen.
Lähipiiristä löytyy onneksi myös iloisia uutisia. Torstaina saimme toivottaa tervetulleeksi tämän pienen ihmisen.
perjantai 26. elokuuta 2011
Newport, Rhode Island
Palasin tänään kotiin Newportista, missä pyörin kuluneen viikon 180 uuden ystäväni kanssa. Newportiin ajaa Bostonista vain puolisentoista tuntia. Paikka on tunnettu ökykartanoistaan, joista osa on yleisölle avoimia.
Parasta oli kuitenkin meri. Alkuviikosta taivas oli kirkas ja meri rauhallinen, loppuviikosta Irene nostatti jo suurempia maininkeja.
 |
| The Breakers |
 |
| 11 miljoonan taalan kesämökki |
 |
| Uutta Englantia parhaimmillaan |
Parasta oli kuitenkin meri. Alkuviikosta taivas oli kirkas ja meri rauhallinen, loppuviikosta Irene nostatti jo suurempia maininkeja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)