keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Maisemanvaihto

23-vuotias kollegani meni viikonloppuna naimisiin. Kuuden hengen delegaatio edusti labraa Pohjois-Carolinassa. Viikonloppu raamattuvyöhykkeen tuntumassa oli kiehtova, masentava ja ällistyttävä. Osavaltiot ovat toki erilaisia, mutta minusta tuntui lähinnä että olin tykkänään toisella planeetalla.

Lähtökuopissa

Karavaani kulkee

Tervetuloa Pohjois-Carolinaan!
Seurueemme oli voittopuolisesti ulkomaalaistaustainen, joten suhtauduimme moneen asiaan lapsenomaisella innolla. Kuvittelimme kai, että Lumberton on pittoreski pikkukaupunki, jossa on yksi keskuskatu, sympaattisia pikku liikkeitä ja kenties tori. Ajoimme valtatietä pitkin pari tuntia ja havaitsimme, että Lumberton tarkoittaa jotakuinkin muutamia hotelleja tien varressa, niiden yhteydessä epämääräisiä ravintoloita jotka sulkevat ovensa kello 20, eikä sitten juuri muuta. Mihinkään ei pysty kävelemään, sillä kävelytiet puuttuvat tykkänään.

Ensimmäisenä iltana kävimme pikapikaa syömässä meksikolaisraflassa, joka oli Yelp-arvosteltu 4.5 tähden arvoiseksi. Tarjoilija ei puhunut juurikaan englantia. Ruoka oli törkeän suolaista. Margaritojen huokea hinta herätti epäilyksiä, eikä turhaan.


Jossain vaiheessa "original margarita" oli muuttunut "virgin Maryksi"
Lauantaina ajelimme hääpaikalle. Ennen lähtöä vanhempi mies totesi minulle hotellin aulassa, että "It's nice to see women dress up". Hääpaikka oli uskonnollinen leirikeskus metsän keskellä. Vieraita oli kuutisenkymmentä, suurin osa mitä ilmeisimmin nuorenparin kirkkotuttuja. Pastori piti hyvin henkilökohtaisen puheen, eikä unohtanut myöskään vihjailla kirkon ulkopuolisille että nyt olisi hieno mahdollisuus löytää Jeesus.

Raamattubussi

Tekoaltaan rannalla oli jonkinlainen kappeli, mutta onneksi seremoniat käytiin sisätiloissa

Häissä ei tarjoiltu lainkaan alkoholia.

Nuoripari oli suloinen, he suuntasivat häämatkalle Etelä-Carolinaan. Me vanhat pakanat ajoimme tilaisuudesta suoraan viinakauppaan ja palauduimme hotellihuoneessa päivän koettelemuksesta. Viinakaupassa juhlapukuisille tytöille todettiin, että "You must be going to a party". Illalla suuntasimme grillibuffaan, jota kollega varta vasten suositteli (edelleen 4.5 tähteä Yelpissä!!). Tiskit notkuivat erilaisia uppopaistettuja mereneläviä ja lihoja. Olin viisastunut jo sen verran, että valitsin purilaisen. Matkakumppanit valittivat, että ruoka oli vielä suolaisempaa kuin meksikolaispaikassa.

Yäk

Ihan jees


Pohjois-Carolina oli valaiseva kokemus. En ehkä palaa sinne lähiaikoina.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Sika

Olin kymmenisen vuotta syömättä nisäkkäiden ja siivekkäiden lihaa lähinnä ekologisista ja eettisistä syistä. Jossain vaiheessa kuvioihin astui siippa, jonka ruokavalio koostui lähestulkoon pelkästä proteiinista. Suunnilleen kolmen vuoden jälkeen kyllästyin valmistamaan meille eri ruokalajeja (mikä ei myöskään ole kovin ekologista), ja palasin lihansyöjäksi. Minusta tuntuu että syön nyt monipuolisemmin kuin aiemmin; toisaalta suomalaiset - amerikkalaisista puhumattakaan - syövät enemmän lihaa, etenkin punaista, kuin olisi terveellistä esimerkiksi syöpäriskin kannalta.  

Kasvissyöntiajat eivät ole kuitenkaan täysin unohtuneet. Minusta lihansyöjän tulisi tietää mistä ja miten ruoka syntyy, ja käyttää eläin ravinnoksi mahdollisimman tarkoin. Nämä vaatimukset täyttyivät, kun kävimme labran kanssa ns. sikaillallisella Citizen Public House -raflassa.

"Scorpio bowl" eli yhteisöllinen drinkki
Ensimmäiseksi kävimme herättelemässä ruokahalua oudossa kiinalaispaikassa, jossa drinkit tarjoiltiin hulahula-astioista.

Alkupalaksi merellistä
Itse sikaravintolassa tavoitellaan englantilaistyyppista pub-meininkiä. Niinpä oli vain oikein, että sikaillallisen alkupalaksi tarjoiltiin ostereita, simpukoita ja rapuja.

Herra sika
Sian esitteli meille itse tatuoitu keittiömestari sinisessä esiliinassaan. Hän kertoi sian elämäntarinan ja selitti meille, mitä kaikkia osia hän paloittelee nautittavaksemme.


Ensimmäisenä tuotiin pää ja muu etuosa, sitten takaosa. Sika oli ilmeisesti täytetty jollain chorizo-polenta-seoksella. Amerikkalaiset tykkäävät täyttää asioita.


Pää pistettiin erikseen palasiksi ja aivot oli asteltu nätisti tarjolle leukaluun päälle. Kai tuo kärsäkin olisi sitten ollut ihan syömäkelpoinen...

Silmämunahan se siinä! Ja alaleuassa hampaat jäljellä.

Lisukkeissa ei ollut valittamista.

Minulla ei henkilökohtaisesti ole juuri kokemusta esimerkiksi aivojen syömisestä. Sitä kokemusta ei karttunut tälläkään kertaa, vaikka muutamat uskalikot siipaloivat aivoa paahtoleivänpalasille ja pomo intoutui muistelemaan lapsuuttaan: hänen äitinsä kuulemma tarjoili vasikanaivoja joka maanantai. Myös silmämunat oli asteltu tarjolle. Eräs reipas nuorimies pisteli yhden poskeensa, ja sanoi että koostumus oli juuri sellainen kuin odottaa saattaa. Jäljelle jäi pieni ja kova musta pallero, varmaankin pupilli.

Meitä oli 16 ja pikku siasta jäi jäljelle vielä kahdeksan doggybagia. Kärsän ja alaleuan esittely piti ruokahalut kurissa, ja jälkeenpäin aika moni totesi, ettei nelijalkaisten murkinointi tule lähiaikoina kyseeseen.

Näin sen pitääkin mennä.


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Huhuu

Hyvää adventtia! Muutama viikko on vierähtänyt edellisestä postauksesta, eikä tässä välissä ole tapahtunut juurikaan mitään, paitsi runsaasti työjuttuja, Halloween, presidentinvaalit, stadionkonsertti, Nykin-reissu, Kiitospäivä ja mitä näitä nyt on.

Huhuu!


Varmasti jokin sääntö kieltää tällaisten virittämisen laboratoriotiloihin.

Cambridge


Uskokaa tai älkää, mutta tässä on Mark Knopfler

Uskokaa tai älkää, mutta tässä on Bob Dylan

Kiitospäivän alkupaloja

17 paunaa vastaa noin 7.8 kilogrammaa.



Tribeca by night

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kymppi

Arvoisa blogiyleisö, pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta. Sen takana on proosallisesti kiire - töiden lisäksi pukkaa erilaisia kursseja ja muita menoja. Lisäksi olen aloittanut uuden harrastuksen, josta myöhemmin lisää.

Kesäloman jälkeen olen taas viritellyt hiljakseen juoksukuntoani, ja pari viikkoa sitten juoksin elämäni ensimmäisen 10 kilometrin lenkin juoksutapahtumassa. Maltoin lähteä tarpeeksi hitaasti ja hölkkäsin tasaisella vauhdilla koko matkan. Ei kramppeja tai nyrjähdyksiä, ja aikakin oli vain reilut kaksi kertaa pidempi kuin voittajalla. Jippii!

Porin vapaa-aikaviraston sovellettu harjoitusohjelma


Yli 8000 osanottajaa
Matkalla lähtöviivalle
Kisareitti tekee silmukan. Voittaja tuli paluumatkalla vastaan ennen kuin minulla oli kaksi mailia täynnä.

Damn right.

torstai 13. syyskuuta 2012

Johan on markkinat

Vanhassa kotikaupungissani Turussa on kesällä vuotuiset keskiaikamarkkinat. Vanha suurtori muuttuu käsityöläisten, näyttelijöiden ja muusikoiden temmellyskentäksi, ja käsittääkseni meiningissä on pyritty ainakin jonkinlaiseen autenttisuuteen. Jokin keskiaikamarkkinoiden kaltainen väikkyi mielessäni, kun karautimme labraporukalla Carverin pikkukaupunkiin päämääränämme King Richard's Faire. Ja mitäpä periltä löytyikään...? Kokonainen kylä kaikenlaisia satuolentoja, historiallisia henkilöitä ja tyyppejä, jotka muuten vaan mielellään verhoutuvat nahkaan ja kantavat miekkaa.


Kiinteät messurakenteet



Turnajaiset


Kalkkuna ja shamppanja ne yhteen soppii



Ranskalaisen huopakynätatuointi
Pesukarhumies..?

Kissanäyttely
Hei, Jack SparrowHAN se siinä!
Kidutustaiteilija oli kuulemma sinkku
Älä yritä tätä kotona: ongenkoukut silmissä