Sika

Olin kymmenisen vuotta syömättä nisäkkäiden ja siivekkäiden lihaa lähinnä ekologisista ja eettisistä syistä. Jossain vaiheessa kuvioihin astui siippa, jonka ruokavalio koostui lähestulkoon pelkästä proteiinista. Suunnilleen kolmen vuoden jälkeen kyllästyin valmistamaan meille eri ruokalajeja (mikä ei myöskään ole kovin ekologista), ja palasin lihansyöjäksi. Minusta tuntuu että syön nyt monipuolisemmin kuin aiemmin; toisaalta suomalaiset - amerikkalaisista puhumattakaan - syövät enemmän lihaa, etenkin punaista, kuin olisi terveellistä esimerkiksi syöpäriskin kannalta.  

Kasvissyöntiajat eivät ole kuitenkaan täysin unohtuneet. Minusta lihansyöjän tulisi tietää mistä ja miten ruoka syntyy, ja käyttää eläin ravinnoksi mahdollisimman tarkoin. Nämä vaatimukset täyttyivät, kun kävimme labran kanssa ns. sikaillallisella Citizen Public House -raflassa.

"Scorpio bowl" eli yhteisöllinen drinkki

Ensimmäiseksi kävimme herättelemässä ruokahalua oudossa kiinalaispaikassa, jossa drinkit tarjoiltiin hulahula-astioista.

Alkupalaksi merellistä

Itse sikaravintolassa tavoitellaan englantilaistyyppista pub-meininkiä. Niinpä oli vain oikein, että sikaillallisen alkupalaksi tarjoiltiin ostereita, simpukoita ja rapuja.

Herra sika

Sian esitteli meille itse tatuoitu keittiömestari sinisessä esiliinassaan. Hän kertoi sian elämäntarinan ja selitti meille, mitä kaikkia osia hän paloittelee nautittavaksemme.

Ensimmäisenä tuotiin pää ja muu etuosa, sitten takaosa. Sika oli ilmeisesti täytetty jollain chorizo-polenta-seoksella. Amerikkalaiset tykkäävät täyttää asioita.

Pää pistettiin erikseen palasiksi ja aivot oli asteltu nätisti tarjolle leukaluun päälle. Kai tuo kärsäkin olisi sitten ollut ihan syömäkelpoinen...

Silmämunahan se siinä! Ja alaleuassa hampaat jäljellä.

Lisukkeissa ei ollut valittamista.

Minulla ei henkilökohtaisesti ole juuri kokemusta esimerkiksi aivojen syömisestä. Sitä kokemusta ei karttunut tälläkään kertaa, vaikka muutamat uskalikot siipaloivat aivoa paahtoleivänpalasille ja pomo intoutui muistelemaan lapsuuttaan: hänen äitinsä kuulemma tarjoili vasikanaivoja joka maanantai. Myös silmämunat oli asteltu tarjolle. Eräs reipas nuorimies pisteli yhden poskeensa, ja sanoi että koostumus oli juuri sellainen kuin odottaa saattaa. Jäljelle jäi pieni ja kova musta pallero, varmaankin pupilli.

Meitä oli 16 ja pikku siasta jäi jäljelle vielä kahdeksan doggybagia. Kärsän ja alaleuan esittely piti ruokahalut kurissa, ja jälkeenpäin aika moni totesi, ettei nelijalkaisten murkinointi tule lähiaikoina kyseeseen.

Näin sen pitääkin mennä.