Johan on markkinat

Vanhassa kotikaupungissani Turussa on kesällä vuotuiset keskiaikamarkkinat. Vanha suurtori muuttuu käsityöläisten, näyttelijöiden ja muusikoiden temmellyskentäksi, ja käsittääkseni meiningissä on pyritty ainakin jonkinlaiseen autenttisuuteen. Jokin keskiaikamarkkinoiden kaltainen väikkyi mielessäni, kun karautimme labraporukalla Carverin pikkukaupunkiin päämääränämme King Richard's Faire. Ja mitäpä periltä löytyikään...? Kokonainen kylä kaikenlaisia satuolentoja, historiallisia henkilöitä ja tyyppejä, jotka muuten vaan mielellään verhoutuvat nahkaan ja kantavat miekkaa.

Kiinteät messurakenteet

Turnajaiset

Kalkkuna ja shamppanja ne yhteen soppii

Ranskalaisen huopakynätatuointi

Pesukarhumies..?

Kissanäyttely

Hei, Jack SparrowHAN se siinä!

Kidutustaiteilija oli kuulemma sinkku

Älä yritä tätä kotona: ongenkoukut silmissä

Synttäreillä

Työtoverini tyttö täytti vastikään vuoden ja kutsui meidät juhlimaan. Paikalla oli pääasiassa vanhempien työkavereita, sukulaiset kun majailevat toisella puolella maapalloa. Kolme picnic-pöytää ruokaa (sormiruokaa, intialaista, juustoja, nachoja, hedelmiä...), juomaa (limsaa, olutta, viinejä, PIMM'Siä ja japanilaista vahvaa luumuviiniä) ja lahjoja (pääasiassa isoja värikkäitä leluja ja meiltä lahjakasan ainoa kirja), suuri täytekakku ja ilmapalloja. 

Samaan aikaan Suomessa yritetään selvittää, miten on mahdollista kiduttamalla tappaa kahdeksanvuotias lapsi jopa silloin, kun yhteiskunnan turvaverkot on kutsuttu hätiin lukuisia kertoja ja lastensuojelu seurannut tilannetta monta vuotta. Kai ammattilaisten on vaikea hyväksyä, että epäiltyjen kaltaisia sairaita tyyppejä on olemassa, eivätkä he itse huutele siitä kun sossu tulee käymään. Tämän karkean laiminlyönnin lopputulos on lohduton ja peruuttamaton. Joidenkin lasten todellisuus on kermakakkujen ja ilmapallojen sijaan ilmastointiteippiä ja nippusiteitä.

Viidentoista vuoden jälkeen

Bloggaamiseen ei ole loman jälkeen ollut pahemmin mahdollisuuksia. Pipetti heiluu, ja labran kanssa on riittänyt erilaisia aktiviteetteja ja kekkereitä melkeinpä liiaksi.

Pari viikkoa sitten teimme labraryhmän kanssa retken Six Flags -huvipuistoon. Ajoimme Bostonista noin kaksi tuntia suuntaansa. Pääsin luikahtamaan ranskalaisen takapenkille, ettei tarvinnut pidätellä oksennusta pomon tempoilevassa kyydissä.

Edellisestä huvipuistoreissustani taitaa olla reilusti yli kymmenen vuotta, joten jouduin vertailemaan amerikkalaista huvipuistoa hatariin muistikuviin 90-luvun Linnanmäestä. Moni asia oli toisin rapakon takana. Six Flagsissä on lukuisten vuoristoratojen lisäksi myös vesipuisto, johon emme tällä kertaa menneet.

Jos Suomessa kaikki huvipuistoiluun liittyvä on karkeasti ylihinnoiteltua, niin kyllä täälläkin reissuun saa kulumaan aimo annoksen pätäkkää: pääsymaksu on normaalisti noin 55 taalaa (saimme työpaikan kautta reilun alennuksen), pysaköinti $20, säilytyslokerot noin $15 per päivä ja sitä rataa. Monet ravintolaketjut myyvät puistossa ylihinnoiteltua pikaruokaa, ja esimerkiksi Ben & Jerry's -jäätelöt ovat normaaliin verrattuna lähes tuplahinnoissa. Omien eväiden tuominen on käsittääkseni kielletty.

Goliath kuvassa oikealla.

Vuoristoratoihin on tullut aika paljon lisää jytyä sitten 90-luvun. Aloitimme hurjimmasta radasta. Jonotus Goliathiin kesti varmaan tunnin. En varsinaisesti pelkää korkeita paikkoja, mutta kummasti vaistomainen korkeanpaikankammo aktivoituu, kun ensin roikkuu 90 asteen kulmassa 20 kerroksen korkeudessa ja sitten lähtee sieltä vapaaseen pudotukseen. Ajelu oli ohi hetkessä, mutta sen jälkeen polveni tutisivat ainakin vartin verran. Eläytymiseen löytyy videoaineistoa täältä.

Goliathin jälkeen jonotimme kolmisen varttia Bizarroon, joka on estetiikaltaan perinpohjaisen 90-lukulainen. Joku edellisen kierroksen ajelijoista oli oksentanut vaunun sivulle, ja sen siivoaminen kesti viideltä työntekijältä varmaan vartin verran. Bizarro oli pidempi ja nopeampi kuin Goliath, mutta ei onneksi sisältänyt yhtään vapaapudotusta. Työkaveri kertoi meille vasta kierroksen jälkeen, että vuonna 2005 joku isokokoinen mies oli ajellut Bizarrossa turvakaide auki, lentänyt pois kyydistä ja kuollut.

Kolmas iso vuoristorata, Cyclone, oli kauniin ja perinteikkään näköinen, mutta silti aika pelottava. Vanhan radan käänteet nykivät ja kovassa vauhdissa tuntui välillä, että nikamat eivät pysy mukana.

Valkoinen Cyclone taka-alalla

Cyclonen jälkeen päätin, että olen liian vanha vuoristoratoihin. Tai ehkä otan taas 15 vuoden päästä uusiksi.