Viidentoista vuoden jälkeen

Bloggaamiseen ei ole loman jälkeen ollut pahemmin mahdollisuuksia. Pipetti heiluu, ja labran kanssa on riittänyt erilaisia aktiviteetteja ja kekkereitä melkeinpä liiaksi.

Pari viikkoa sitten teimme labraryhmän kanssa retken Six Flags -huvipuistoon. Ajoimme Bostonista noin kaksi tuntia suuntaansa. Pääsin luikahtamaan ranskalaisen takapenkille, ettei tarvinnut pidätellä oksennusta pomon tempoilevassa kyydissä.

Edellisestä huvipuistoreissustani taitaa olla reilusti yli kymmenen vuotta, joten jouduin vertailemaan amerikkalaista huvipuistoa hatariin muistikuviin 90-luvun Linnanmäestä. Moni asia oli toisin rapakon takana. Six Flagsissä on lukuisten vuoristoratojen lisäksi myös vesipuisto, johon emme tällä kertaa menneet.

Jos Suomessa kaikki huvipuistoiluun liittyvä on karkeasti ylihinnoiteltua, niin kyllä täälläkin reissuun saa kulumaan aimo annoksen pätäkkää: pääsymaksu on normaalisti noin 55 taalaa (saimme työpaikan kautta reilun alennuksen), pysaköinti $20, säilytyslokerot noin $15 per päivä ja sitä rataa. Monet ravintolaketjut myyvät puistossa ylihinnoiteltua pikaruokaa, ja esimerkiksi Ben & Jerry's -jäätelöt ovat normaaliin verrattuna lähes tuplahinnoissa. Omien eväiden tuominen on käsittääkseni kielletty.

Goliath kuvassa oikealla.

Vuoristoratoihin on tullut aika paljon lisää jytyä sitten 90-luvun. Aloitimme hurjimmasta radasta. Jonotus Goliathiin kesti varmaan tunnin. En varsinaisesti pelkää korkeita paikkoja, mutta kummasti vaistomainen korkeanpaikankammo aktivoituu, kun ensin roikkuu 90 asteen kulmassa 20 kerroksen korkeudessa ja sitten lähtee sieltä vapaaseen pudotukseen. Ajelu oli ohi hetkessä, mutta sen jälkeen polveni tutisivat ainakin vartin verran. Eläytymiseen löytyy videoaineistoa täältä.

Goliathin jälkeen jonotimme kolmisen varttia Bizarroon, joka on estetiikaltaan perinpohjaisen 90-lukulainen. Joku edellisen kierroksen ajelijoista oli oksentanut vaunun sivulle, ja sen siivoaminen kesti viideltä työntekijältä varmaan vartin verran. Bizarro oli pidempi ja nopeampi kuin Goliath, mutta ei onneksi sisältänyt yhtään vapaapudotusta. Työkaveri kertoi meille vasta kierroksen jälkeen, että vuonna 2005 joku isokokoinen mies oli ajellut Bizarrossa turvakaide auki, lentänyt pois kyydistä ja kuollut.

Kolmas iso vuoristorata, Cyclone, oli kauniin ja perinteikkään näköinen, mutta silti aika pelottava. Vanhan radan käänteet nykivät ja kovassa vauhdissa tuntui välillä, että nikamat eivät pysy mukana.

Valkoinen Cyclone taka-alalla

Cyclonen jälkeen päätin, että olen liian vanha vuoristoratoihin. Tai ehkä otan taas 15 vuoden päästä uusiksi.