Pitkän illan pikapäivitys

Työpäivät ovat viime- ja tämän viikon aikana päässeet vähän venähtämään. Mutta ilahduttavaa kyllä, viime viikon aikana on alkanut tuntua siltä, että sopeutuminen uuteen elämään on virallisesti alkanut. Muutamana iltana olen palannut töistä kun on jo hämärtänyt, ja varsinkin pienessä syyssateessa olo on ollut varsin kotoisa. Töissä pieni epäonni on vaivannut, mutta sisulla siitä toivottavasti selvitään.

Murheenkryyni

Tänään toisen (ei aasialais-) naapurilabran pomo tuli juttusille, kun olin työn touhussa pipetoimassa. Kävi ilmi, että tämä oli saanut hakemuksen Suomen Turusta ja kyseli, tunnenko hakijaa, hänen pomoaan tahi instituuttiaan. Hakijan nimi oli etäisesti tuttu, mutta tyyppi ei varsinaisesti. Ryhmä on kyllä suhteellisen tunnettu. Maailma näyttää olevan pieni, parin viikon työssäolon jälkeen saattaa jo päästä vaikuttamaan siihen tuleeko joku toinen valituksi vai ei... Heh.

Niinikään tänään varmistui eräs varsin mukava lähitulevaisuuden tapahtuma: saamme muutaman viikon kuluttua ensimmäisen vieraamme! Hän saapuu kaukaa Philadelphiasta. :)

Kesän viimeinen päivä

En ehkä olisi uskonut sanovani näin, mutta kaipaan Suomen syyssäätä. Täällä oli jälleen tänään noin 28 astetta, ja vielä iltaisinkin hiki virtaa. Kuulaan kirpakat syysaamut, missä viivytte?

Helteestä huolimatta tähän lauantaihin mahtui monenlaista aktiviteettia. Työpaikkapiipahduksen jälkeen vierailimme Isabella Stewart Gardnerin museossa. Museo oli eriskummallinen sillisalaatti taidetta, koriste-esineitä ja vanhoja kalusteita eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa. Vaikuttava kokoelma, mutta jotenkin tuntui että moni esine oli siellä ikään kuin väärässä paikassa. Muutaman kerran kierroksella jäin ihastelemaan hienoa maalausta lukeakseni sitten esitteestä, että kyseessä olikin Zornin tekele tai Rembrandtin nuoruudentyö.

Nyt illalla paiskin töitä viikonlopun ruoanlaittohaasteen edessä. Molemmat tavoitteet täyttyivät, valmistin kurpitsavuokaa sekä pannukakkuja. Pannareita voisin syödä vaikka miten paljon, kurpitsan kanssa sain painiskella hiki päässä ennen kuin sain siitä irti mitään vuokakelpoista. Tulos oli ihan syötävä, muttei ehkä kaiken sen ylimääräisen voimankäytön arvoinen. Lähikaupalle plussapisteet yrttivalikoimasta - kurpitsavuoassa parhaaksi elementiksi kiri tuore salvia.

Maassa maan tavalla

Maanantaina tulee täyteen kuukausi uudessa maassa ja uudessa kodissa, kolme viikkoa uudessa työpaikassa. Tällä viikolla on ollut välillä hieman haikea olo, tutut kotikuviot näyttäytyvät turvallisen houkuttelevina ja uusien opettelu täällä puolestaan työläänä. Asiaa auttaa se, että töissä pärjäilen jo jossain määrin omillani eikä koko ajan tarvitse kysellä, missä mikäkin reagenssi tai laite on ja miten niitä käytetään. Tästä on tietenkin vielä pitkä matka tuloksiin! Niinhän se taitaa olla, että alussa eivät tututkaan tekniikat välttämättä toimi niin kuin edellisessä labrassa, solut kontaminoituvat ja niin edelleen. Pitää olla kärsivällinen.

Japanin-tuliaiset uudessa kodissa

Joissain asioissa sopeutuminen käy yllättävän nopeasti. Jos alussa ihmettelinkin täkäläisten keveitä lounaita, nyt olen huomannut kuin varkain sopeutuneeni jos nyt en samanlaiseen, niin kuitenkin aiempaa selvästi pienempään päiväsajan syömiseen. Ei kuitenkaan huolta siitä, että täällä nälkää nähtäisiin - kaasuhellalla on jo valmisteltu pastakastikkeita ja kaiken maailman fileitä sekä tänäänkin perinteistä perjantaiherkkua, hampurilaisia. Lisäksi lähikaupan kestotarjous, kaksi purkkia Ben&Jerry's-jäätelöä kuudella taalalla eli alle kolmella eurolla purkki, on käynyt turhan tavalliseksi tavaksi.

Tulevana viikonloppuna aion kokeilla kahta uutta aluevaltausta ruoanvalmistuksen saralla. Ensimmäinen on amerikkalaiset pannukakut - kun vuokraisäntäkin jätti jälkeensä pannaripaistinpannun, niin pitäähän sitä testata. Myös halloween-meiningit ovat rantautuneet tänne hyvissä ajoin, ja sitä myöden kurpitsaa on kaupan hyllyt väärällään. Täten viikonlopun toinen tavoite on valmistaa jotakin syömäkelpoista kurpitsasta. Mielessäni on jotain tällaista, joskin kaasu-uunin toiminta hieman epäilyttää. Nyt vaan sitten jännittämään, miten ämmän käy! :P

Haastava kasvis keittiön pöydällä

Kolme Kleenex-pakettia (saattaa sisältää tuotesijoittelua)

Viime viikko eteni hieman alhaisemmilla kierroksilla syysflunssan vuoksi. Loppujen lopuksi saldo oli kuitenkin positiivinen: olen päässyt alkuun labratöissä, skypettelyssä, kenkäostosten tekemisessä sekä laskujen maksamisessa paikalliseen tapaan.

Perjantaina kävimme lasillisella labraporukan kanssa ja juhlistimme lähtevää kesäopiskelijaa. Kyseinen opiskelija on maailman herttaisin tyttö, jonka alkoholin sietokyvyssä on jonkin verran kehittämisen varaa. Muutakin juhlittavaa ilmaantui, sain nimittäin tiedon uudesta apurahasta! Toisen vuoden rahoitus on turvattu. Helpottavaa sikäli, että ulkomaisten post doc -tutkijoiden mahdollisuudet hakea paikallisia apurahoja ovat huomattavasti rajallisemmat kuin kuvittelin ennen tänne tuloa.

Toivottavasti tällä viikolla voimia ja aikaa riittää myös muuhun kuin työpaikan, ruokakaupan ja kodin välillä ravaamiseen. Emme ole toistaiseksi ehtineet/jaksaneet siipan kanssa osallistua juurikaan omaehtoisiin kulttuuririentoihin, mutta siihen tulee muutos viimeistään kahden kuukauden päästä, sillä väitökseni vuosipäivänä kutsuu House of Blues ja Nick Caven bändi Grinderman!

Elämäni kamalin päivä

Eilen oli työpaikan perehdytyspäivä, josta kaikki työkaverit olivat alusta alkaen pelotelleet. "It's the worst day of your life", sanoi pomokin useampaan kertaan. Aloitin päivän seitsemän jälkeen kiiruhtamalla toiseen (!) tuberkuloositestiini, minkä jälkeen orientaatio jatkui kahdeksasta puoli neljään. Kohtuullisen puuduttavaksi päivän teki se, että työpaikka on sairaala ja perehdytyksen ohjelma on sama kaikille työtehtävästä riippumatta. Niin yleishyödyllistä kuin sairaalakuvioiden tunteminen onkin, olisin voinut jättää väliin pienryhmätehtävät, joissa pohdittiin mitä tunteita tunteekaan "suhteellisen terve 48-vuotias Marco", joka on päätynyt sairaalaan sen jälkeen, kun rintakipu yllättää kesken lenkin ja vaimo on pakottanut soittamaan ambulanssin.

Iltapäivää kohden selvisi myös, että edelliset viikot vaivannut kurkkukipu ja pieni nuha eivät olleetkaan mitään uudessa ympäristössä puhjennutta allergiaa, vaan ihan rehellinen syyslentsu. Tänään töissä oleminen kävi jo kiusalliseksi, kun paikallista nessua kului joutuisaan tahtiin, ja ohjelmassa oli sekä kaksituntinen labrakokous  että palaveri, jossa hahmoteltiin tulevia yhteistyökuvioita. Valittelin tilaani toimistolla, ja israelilainen työkaveri paljastui farmaseutiksi ja kannusti minua lääkitsemään tilaani ibuprofeenilla ja pseudoefedriinillä. Apteekissa paljastui, että pseudoefedriiniä sisältäviä lääkkeitä kyllä myydään käsikauppatavarana, mutta mukana pitäisi olla paikallisten tunnustama henkilöllisyystodistus. Niinpä jäin ilman pseudoefedriiniä sen jälkeen, kun ystävällinen myyjätär oli kysellyt kaikilta muilta työntekijöiltä, miten ulkomaalaisen ajokortin tiedot kirjataan järjestelmään. Selkäni taakse kerkesi muodostua kyrsiintyneiden asiakkaiden jono.

Kuriositeettina mainittakoon, että kaikki paikalliset vitamiinit ja lääkkeet, joihin olen törmännyt, ovat olleet punajuurenpunaisia. Otos on toki pikkuruinen, mutta voisiko punaisella sokeripillerillä silti olla Jenkkilässä parempi placebo-vaste kuin Suomessa? :P

Näkymä siipan työpisteeltä

Kotikulmilla

 

Grillijuhlissa

Toisena varsinaisena työpäivänä eli eilen olimme siipan kanssa labran grillijuhlissa Cambridgessä. Pomon kuljetuspalvelu haki ovelta ja toimitti myös takaisin hyvissä ajoin, joskin loppuillasta väsymys, kaljat tai molemmat yhdessä kannustivat tavallistakin lennokkaampaan ajotyyliin. Grillailun virallinen syy oli teknikon läksiäiset, ja tämä saikin lahjaksi labran epävirallisella logolla varustetun kahvimukin ja eräät vaatekappaleet. Murkinaa oli tarjolla yllin kyllin kanankoivista vihannesvartaisiin, pastasalaattiin ja jälkkäreihin, ja runsaat viinakset lepäsivät jääkulhoissa pihan perällä. Läksin jossain vaiheessa iltaa vessareissulle ja kävelin aluksi sisään väärän asuntoon (oho!). Asukkaat eivät räpäyttäneet silmäänsäkään, vaan opastivat tyynesti ylempään kerrokseen. Tekevälle sattuu!

Kotimaassa monet siunailivat, että meillä siipan kanssa on harvinaisen hyvä tilanne, kun voimme lähteä matkaan samassa uravaiheessa. Näin reilun viikon jälkeen on kuitenkin käynyt ilmi, että emme missään nimessä ole mikään poikkeus, vaan lähinnä päin vastoin - tähän mennessä olemme tavanneet postdoc-pareja Uudesta-Seelannista, Ranskasta, Irlannista ja Hong Kongista. Jostain syystä muualta tulleiden kanssa tuntuu synkkaavan paremmin, ja hyvin nopeasti tulevat esiin 'ne pienet erot' kotimaan ja uuden paikan välillä. Seuraavat kaksi asiaa vaikuttavat yllättävän paljon jokapäiväiseen elämään:
1. Kaasuhellan suorassa lämmössä sipulit ruskistuvat tarpeettoman perinpohjaisesti silmänräpäyksessä. Jos sipulit palavat, palaa kaikki muukin. Toisin sanoen kokkailtua ei tule vanhaan malliin, ainakaan vielä.
2. Amerikkalainen kahvi on hyvin erilaista kuin suomalainen. Edes "ranskalainen" tai "italialainen" paahto eivät takaa, että kahvitteluelämyksessä oli mitään tuttua, vaan kahvi on tätä nykyä ikään kuin kokonaan eri juoma.

Camden-jänis uusilla urilla

Pierutyynyn arvoitus

Ensimmäinen oikea työpäivä on tällä erää takana, ja sen 10,5 tunnin jäljiltä toivutaan juuri nyt lähikaupan sushin ja luomukesäoluen voimalla. Pomon kanssa keskusteltiin projekteista, ja olen entistä varmempi siitä, että tekemisestä ei tule puute näinä vuosina... Ja hyvä niin!

Kaksi epäolennaista asiaa askarrutti päivän aikana. Ensinnäkin, miksi jotkut amerikkalaistytöt syövät lounaaksi pelkästään kauhallisen riisiä tai perunamuussia tai yksinäisen broilerin rintafileen? Pysyäkseen laihoina? Lisäksi naapurilabran puolelta kantautuu noin sata kertaa päivässä ääni, joka muistuttaa erehdyttävästi pierutyynyn törähdystä. What's up with that? :O

Eka blogi postaus!

Lähes tismalleen viikko sitten aloitimme siipan kanssa seikkailun Amerikan ihmemaassa. Ennen lähtöä kaavailin kertovani kuulumisia ystäville ja kotiväelle keskitetyn tehokkaasti: kirjoittamalla niitä blogiin. Toissijainen syy on takaraivossa väijyvä kauhukuva taantuvasta, köyhtyvästä, anglisismien mädättämästä suomen kielestä otsikon tyyliin - ehkä sitä voisi hieman ehkäistä myös tällä tavoin.

Matka tänne Yhdysvaltain itärannikolle sujui verrattain hyvin, itse maahantulo oli sujuvampi kuin yksikään aiemmin. Joulukuun reissulla meiltä kyseltiin yksityiskohtaisesti matkan tarkoitus, kuka matkan oli maksanut ja niin edelleen. Kenties jollakulla oli tuolloin aavistus suunnitteilla olevasta joulupäivän terrori-iskusta. Tällä kertaa ketään ei kiinnostanut mikään. No, johan se Irakin sotakin loppui... Perillä uusi pomo oli vastassa ja kyyditsi meidät suoraan uuteen kotiin. Kun reilun kokoinen, täysin kalustettu kaksio turvalliselta ja vehreältä alueelta laskeutuu puolivahingossa syliin (mikä kielikuva), niin pakkohan siihen on tarttua! Meillä kävi erinomainen tuuri, kun pomon perheolosuhteet sattuivat muuttumaan juuri samaan aikaan, kun Seikkailun oli määrä alkaa.

Ensimmäisen viikon aikana on turha kuvitella ehtivänsä vielä varsinaisiin töihin, sillä pikaisesti hoidettavia käytännön asioita on niin paljon. Sosiaaliturvatunnus, kulkuluvat, pankkitili, terveystarkastukset  ja niin edelleen - kaikki tämä toimittaminen reilun 30 asteen helteessä takasi, että illalla mehut olivat kirjaimellisesti vähissä. Mutta myönteisenä seikkana mainittakoon, että kaikki asiat ovat hoituneet ainakin tähän asti hyvin ja mallikkaasti, ja ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Pelkästään J1-statuksella oleskelevia ihmisiä on Harvardissa tällä hetkellä lähes neljä tuhatta, joten emme siipan kanssa tosiaankaan ole mitään poikkeustapauksia.

Huomenna on ensimmäinen varsinainen työpäivä. Kävin eilen ja tänään jo haistelemassa ilmaa ja tutustumassa muutamaan labran tyttöön, jotka sattuivat olemaan labrassa siitä huolimatta että on juhlapyhä, Labor Day eli jonkinlainen vapun vastine. Mukavia ja puheliaita ovat! Toinen toimistokavereista palasi vastikään kolmen viikon lomalta ja toinen suunnitteli samanmoista joululomaa kotimaassaan, joten kaippa täälläkin saa lomailla, mikäli tiede antaa myöten. Siipan labrassa tuntuu olevan astetta tiukemmat aikataulut. Naapurilabran aasialaiset taas ovat kuulemma töissä 24/7 - jään seuraamaan, onko legenda tosi. ;)

Kotisohvalla

Toimistonäkymä