Lasillinen Hitchille

Tänäänkin räpelsin älypuhelintani ennen kuin nousin ylös sängystä. Unihiekat karisevat silmistä helpommin, jos päivän uutisissa on jotain kiinnostavaa. Tänä aamuna uutinen oli surullinen: Christopher Hitchens oli kuollut. Hitchens sairasti ruokatorven syöpää, jota hoidettiin Teksasissa, yhdessä Yhdysvaltain parhaista syöpätutkimuskeskuksista.

Me skeptikot ja ateistit tiedämme kaikki Hitchin samalla tavoin kuin vaikkapa biologi Richard Dawkinsin ja taikuri James Randin. Myös omasta kirjahyllystämme löytyy Hitchensin teoksia. Mies oli itse niin mestarillinen kirjoittaja, että vaistomaisesti epäröin kuvailla hänen vaiheitaan kirjallisesti edes täällä, mikä on tietysti naurettavaa. Ei sillä, että kukaan olisi tässä suhteessa blogipahaseni armoilla - Hitchin muistokirjoituksia on julkaistu esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Myös ihailijat ympäri maailman ehtivät jo jättää oman tervehdyksensä.

Kun tieto Hitchensin syövän laadusta tuli julki, oli ainakin meille asiaa hieman tunteville selvä, ettei hän selviäisi siitä. Voin vain ihailla sitä tapaa, jolla Hitchens käsitteli sairautensa ja hoitojen aiheuttamia tuntemuksia kirjoituksissaan, rehellisesti ja viiltävästi, mutta nyyhkimättä, ketään tai mitään syyttämättä.

"The only position that leaves me with no cognitive dissonance is atheism. It is not a creed. Death is certain, replacing both the siren-song of Paradise and the dread of Hell. Life on this earth, with all its mystery and beauty and pain, is then to be lived far more intensely: we stumble and get up, we are sad, confident, insecure, feel loneliness and joy and love. There is nothing more; but I want nothing more."