Tällä viikolla otin ensimmäistä kertaa tuntumaa amerikkalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään. Kyseessä oli vähäinen vaiva, joka ei kuitenkaan ottanut laantuakseen kotikonsteilla, vaan vaati antibiootteja.
Olin jo viime viikolla soittanut vakuutusyhtiöön ja kysynyt, mihin minun pitää mennä, jos tilanne vaatii lääkärin hoitoa. Sain ehdotuksia, joista jokainen oli ainakin mailin matkan päässä, vaikka asumme suunnilleen koko mantereen tärkeimmän sairaalakeskittymän vieressä. Kuuliainen suomalainen menee kuitenkin sinne minne käsketään, joten istahdimme metroon tiistaiaamuna seitsemän jälkeen ja köröttelimme vajaan tunnin matkan joen pohjoispuolelle. Kirjauduin paikallisen apteekin yhteydessä olevan klinikan tietokonesysteemiin... Vain kuullakseni, että siinä paikassa ei hoideta kyseistä vaivaa. Tuli ja leimaus! Vakuutusyhtiö oli antanut minulle väärää tietoa.
Klinikan avulias sairaanhoitaja kehotti minua menemään läheisen päivystykseen, mutta koska se ei ollut vakuutusyhtiön ehdottamien paikkojen joukossa, soitin ensin sinne. Kuinka ollakaan, tällä kertaa langan päästä kerrottiin, että vakuutukseni kattaa ihan kaikki paikat ja voin periaatteessa mennä mihin vaan eikä maksa mitään. Niinpä suunnistimme lähimpään päivystykseen, jossa pääsin suoraan labraan ja lekurin pakeille ja sain reseptin kouraan.
Näin niitä oppirahoja maksellaan - meillä on siipan kanssa oikeasti hyvä vakuutus, mutta koska yhtiön kanssa ei ole aiemmin tullut juuri asioitua, ei ollut heti täysin selvää, miten systeemi toimii. Tästedes hädän hetkellä en kävele lääkärin perässä pidemmälle kuin omaan sairaalaan. Ja ihan oikeasti... Jos yhtiöön soittaisi ihminen joka on kiireellisen ensiavun tarpeessa, olisiko asiakaspalvelijalla silloinkin pokkaa ehdottaa hankkiutumaan ensiapuasemalle, joka sijaitsee 18 mailin päässä? Kysynpähän vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti