Juhlapyhien suma ja lähimenneisyyden satunnaisotoksia

Ensimmmäinen halloween on nyt takana. Olimme siipan kanssa melko tylsiä, emmekä lähteneet kiskomaan harmonikkaa olalle räväköihin asuihin sonnustautuneina. Tunnelmaan on siitä huolimatta päässyt helposti: asumme varakkaan väen omakotitaloalueella, ja talojen koristeellisilla verannoilla on mötköttänyt kaiverrettu kurpitsa kavereineen (eilen näin puoliksi mädäntyneen kurpitsapään, jonka viereen oli sommiteltu kaljapullo). Pensasaitoihin on viritelty hämähäkinseittiä jäljittelevää harsoa, ja monien pihassa seisoo myös linnunpelättejä, hautakivia, luurankoja ynnä muuta. Monesti on tehnyt mieli ottaa niistä kuvia, mutta en ole iljennyt käydä kuvaamaan toisten pihoja.

Myös töissä kunnioitetaan halloween-perinteitä. Pomo oli käynyt perjantaina aamuvarhaisella piilottamassa kumiset hiiret jokaisen työpöydälle. Useimmat tiesivät odottaa jotain tällaista (viime vuonna vuorossa olivat kuulemma hämähäkit), mutta kuulin kyllä pari kunnon kiljahdustakin.

Käsitys huumorista

Täällä puolen lätäkköä loppusyksyyn on pakkautunut useita isoja juhlia. Marraskuun lopussa on kiitospäivä, ja vajaan kahden kuukauden kuluttua (iiks) tietenkin joulu. Halloween täytti kaupat miljoonilla erilaisilla kurpitsoilla ja kurpitsatuotteilla. Kausituotteista tuli maistettua labratoverin valmistamaa kurpitsakahvikakkua (älyttömän hyvää), kaupan kurpitsavuokaa (ihan hyvää) ja sitä omatekemääni mössöä (jokseenkin hyvää). Eilen Pysähdy-ja-osta-reissulla ilmeni, että joulupaperit, munatotit ynnä muut joulun olennaiset tykötarpeet ovat ottaneet kurpitsojen paikat.

On pari kertaa pitänyt kirjoitella tänne myös siitä, miten viihdyn labrassa. Ryhmä on suhteellisen pieni, ja pomoa lukuunottamatta olemme kaikki naisia. Olen joskus kuullut varoituksia siitä, miten naisvaltaisilla työpaikoilla juoruillaan ja juonitellaan, nalkutetaan ja puukotellaan toisia selkään, ilmeisesti siis toisin kuin reilunrempseissä seka- tai miesporukoissa... Tähänastisella kokemuksella sanoisin, että stereotypiat naisvaltaisista työpaikoista ovat potaskaa, eivätkä päde ainakaan omassa ryhmässäni. Me eri elämäntilanteissa olevat, eri puolilta maailmaa tulevat naiset tuemme ja kannustamme toisiamme, ja itse olen ainakin saanut apua aina ja jokaiselta, kun olen sitä pyytänyt. Mikä ihmeellisintä, kaikki tiskaavat ripeästi omat tiskinsä, kukaan ei varasta toisten saksia tai tusseja, ja geeliajoista ja soluviljelystä sovitaan vailla ongelmia. Tietenkään en tunne kaikkia työtovereitani vielä kovin syvällisesti, mutta ainakin tähän mennessä kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin.

Tässä vielä loppukaneetiksi muutama hajanainen laatuotos. Enjoy!

Lätty

Paikallisista kemppareista saa kaikkea tarpeellista

Harvard Medical School harmaana syyspäivänä