Eilen avasin television illalla hieman ennen kahdeksaa. Kanavalla sattui olemaan käynnissä pienimuotoinen vaaliväittely, jossa olivat vastakkain kaksi Delawaren senaattorivaalissa kisailevaa ehdokasta, demokraatti Coons ja teekutsulainen O'Connell. En ole Amerikan-viikkojen aikana seurannut paikallisia tiedotusvälineitä kovin aktiivisesti, joten tämä oli onnellinen sattuma. Suomen tiedotusvälineiden kautta teekutsuliikkeestä on välittynyt varsin pirstaleinen kuva, ja on ollut vähän epäselvää, onko liikkeen takana minkäänlaista substanssia vai ei. Tämän keskustelun jälkeen ei tarvitse aprikoida mitään, ellei sitten kysymystä onko tuo nainen tosissaan. En tiedä pitäisikö tämän poliittisen todellisuuden edessä nauraa vai itkeä, mutta viihdyttävää sen seuraaminen kyllä on.
Väittelylähetys keskeytettiin chileläisten kaivosmiesten pelastusoperaation vuoksi. Sehän oli alkanut jo edellisenä iltana, ehdimme juuri katsoa ensimmäisen miehen putkahtavan Phoenix-sukkulassa maan pinnalle, sitten nukkumatti vei voiton. Seuraavana iltana sama projekti oli edelleen käynnissä, ja seurasimme suorana vielä viimeisenkin mainarin noston ja sitä seuraavat puheet, kansallislaulut ja tv-juontajien hehkutukset. Ilmeisesti Chilen charmantti presidentti oli hengaillut paikalla vuorokauden ympäri, eikä tämän hymy hyytynyt missään vaiheessa. Tilanteen raskaudesta huolimatta kaikki paikallaolijat tuntuivat olevan lähestulkoon karnevaalitunnelmissa: chi-chi-chi-le-le-le-huudot raikuivat säännöllisin väliajoin, kaikki hymyilivät leveästi, ja 69 päivää maan alla hautautuneena olleet koiranleukatyöläiset rahtasivat sukkulassa kivenmurikoita pelastajilleen tuliaisiksi. En voinut välttyä ajattelemasta että Suomessa tähän(kin) asiaan olisi suhtauduttu äärimmäisen vakavasti, olihan kyseessä kymmenien ihmisten selviytyminen. No, loppu hyvin, kaikki hyvin! Jostain syystä minusta tuntuu, että kuulemme näistä kaivostyöläisistä vielä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti