Tämän kirjoituksen taustalla jyllää ensimmäinen millään tavoin noteeraamani Superbowl. Tilanne on näköjään 14-3, tosin en osaa päätellä logoista, kumpi on Steelers ja kumpi Packers.
Koko Jenkkilän-asumisen ajan olen valittanut jotakuinkin jokaiselle tuntemalleni ihmiselle, että en saa harrastettua täällä tarpeeksi liikuntaa. Syy on tietenkin ihan omani. Ensimmäiset viikot helle oli niin tainnuttava, ettei mitään liikuntaa voinut edes ajatella. Syksyn aikana tuli käytyä silloin tällöin lenkillä. Taisi olla jo marraskuu, kun sitten sain ensimmäisen kerran järjesteltyä itseni työpaikan kuntosalille. Paikka on pieni ja alkeellinen, ja ohjattujen tuntien tarjonta niin ikään niukka eikä kovin korkealaatuinen. Tarjolla on kuitenkin sarjalippuvaihtoehto, kun taas hienommilla saleilla ei useimmiten ole kertamaksumahdollisuutta, ja kuukausiveloitukset hipovat sataa dollaria.
Tunnit ovat olleet mielenkiintoisia kokemuksia anonyymeihin jumppatunteihin tottuneelle suomalaiselle. Jumppasali on pieni peiliseinäinen tila, johon mahtuu enintään 15 osanottajaa kerralla. Tähän mennessä on tullut kokeiltua seuraavia:
- Zumba: ketkuttelua "modernien" r'n'b-renkutusten tahtiin. Ohjaaja ei osaa laskea neljään, vaan jumppaaja joutuu riipivän dilemman eteen: seuratako ohjaajaa vai musiikin rytmiä? Koreografiat ovat musiikkiin nähden liian nopeita tai hitaita, joten päädyn epätahtiseen ketkutteluun.
- Bosu: yksinkertaisia askelsarjoja joustavan puolipallon päällä. Saavumme jumppakaverin kanssa tunnille myöhässä, ja koetan ottaa ensimmäisen askeleeni bosu-laudalle rivakan taustamusiikin tahtiin. Tasapaino ei pidä, jään huojumaan pallon päälle. Saan kuitenkin nopeasti kiinni jutun juonesta. Tunnin jälkeen jalkapohjat ovat muussina.
- Lihaskunto: ilmaannun uudelle tunnille ja koetan sulautua peiliseiniin, kuten kuka tahansa normaali ihminen. Turha yritys: ohjaaja kailottaa heti ovelta "Hey, there's a new girl! What's your name?" Ohjaaja jatkaa tuttavallisella linjalla ja kommentoi suoritustani kaikille läpi tunnin: "Somebody's been doing Body Pump", kun pidän jalkoja tietyllä tavalla käsipainoliikkeiden aikana; "The new girl's a pro", kun otan haltuun yksinkertaisen askellautaliikkeen.
- Rick's beach body blast: odotan tunnin alkua seisoskellen salin yhdellä puolella. Kaikki muut asettuvat salin toiselle puolelle. Taaskaan ei käy ensikertalaisuuden kätkeminen: tunti alkaa erilaisilla nopeilla askelsarjoilla, jotka kaikki tekevät jonossa - ja lähtevät aina siltä toiselta puolelta salia. Koululiikuntamainen kuntopiiri jatkuu läpi tunnin, pönäkkä ohjaaja keskittyy huutelemaan ohjeita ja pilkkaamaan yhtä kömpelöä osanottajaa. Tunnin kuluessa käy kyllä ilmi, että he ovat kavereita. Tuntiin mahtuu monta intervallia, joiden aikana tunnen huonoa oloa. Innokkaat miespuoliset osanottajat hyppivät bosu-pallon päällä niin, että iskevät käsipainonsa rytinällä sisäkattoon useampaan kertaan.
Valitettavasti en pääse näille tunneille kovin usein, sillä ne ovat tutkijan näkökulmasta aikaisin. Ikävä kyllä lenkkipolkukaan ei houkuttele tähän jäiseen ja pimeään vuodenaikaan. Jossain vaiheessa sinne pitäisi kuitenkin etsiytyä, sillä otin ja ilmoittauduin tänään toukokuiseen juoksutapahtumaan kahdeksan kilometrin reitille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti