Ravintolavinkki (ja hieman haikailua toisaalle)

Koska kaikki lukijani kuitenkin eksyvät ennemmin tai myöhemmin Bostoniin, voin antaa tässä pienen vinkin: meiltä katsottuna varsin kohtuullisen kävelymatkan päässä sijaitsee kokeilemisen arvoinen tapasravintola Tasca. Useampi työkaveri oli intoillut paikasta, ja katsastimme sen tänä viikonloppuna siipan kanssa.

Ravintola oli eilenkin tupaten täynnä, joten pöytävaraus on viikonloppuisin jotakuinkin välttämättömyys. Tunnelma oli rento ja mutkaton, joskin tila oli niin täynnä pöytiä, että muiden illallistajien möykkä hankaloitti välillä turhan paljon keskustelua. Tilasimme kahdeksan erilaista tapaslautasta, ja niillä sai kyllä aikaan soveliaan lauantai-illan ähkyn. Tascan muonat valmistetaan ilmeisesti varsin kevollisista raaka-aineista, ja listalla olikin välimerellisesti paljon äyriäisiä. Osa annoksista oli loistavia, pari hieman mitäänsanomattomia. Suosikkejani olivat Los tres amigos, Jamon Serrano y Queso Manchego sekä Patatas Bravas. Palan painikkeeksi siemailin sangriaa, ja siipallekin löytyi kyytipojaksi holiton olut.

Vaikeinta tapasravintolassa on ehdottomasti se haikeus, minkä sangrian hörppiminen ja serranokinkun maistelu aiheuttavat: kaipaan Espanjaa ja sitä aidon tapasbaarin tunnelmaa (jonka tosin olen kokenut vain kerran, Madridissa 2009). Vähän niin kuin tähän tapaan:

Siiderissä keitetyt makkarat - ehkä maailman paras tapas

Kun ulkona lumipyry vain jatkuu ja jatkuu, lupaan itselleni, että vielä lähitulevaisuudessa tai edes lähivuosina nautiskelen tapaksia niiden kotiseuduilla...