Oi Nippon

Viime perjantaina heräsimme synkkään uutiseen: valtava maanjäristys oli ravistellut Japania ja nostattanut tsunamin, joka pyyhkäisi kartalta kokonaisia kyliä ja kaupunkeja. Kun kirjoitan tätä, lopullisia uhrilukuja tai tuhon laajuutta voi vieläkin vain arvailla, ja Fukushiman ydinvoimalan tilannetta seurataan. Kuvat vesimassoista, jotka huuhtovat kokonaisia taloja ja autojen rivistojä, eivät ole upota tajuntaani. Seuraan edelleen herkeämättä uutisia. Suomessa tunnutaan nyt lähinnä keskittyvän Fukushiman tapahtumien vaaliaseeksi valjastamiseen, kun ruumiita vasta aletaan onkia romun joukosta. Periaate tuntuu olevan, että mitä vähemmän fysiikan perusasioita hallitaan, sitä kovempaa ääntä pidetään.

Tosiasia kuitenkin on, että jo pelkästään luonnonkatastrofin aikaansaama hävitys on suunnaton ja sydäntäsärkevä. Ensimmäinen huoli oli japanilaisen ystävän perheestä, vaikka tiesinkin etteivät he olleet pahimmalla järistysseudulla, vaan lännemmässä ja vuorilla. He olivat onneksi kunnossa, mutta perheen koira lähti maanjäristyksen jälkeen karkuteille eikä ole palannut. Muut Japanissa oleskelleet tuttavat ja tutuntutut ovat tietääkseni säilyneet hengissä.

Japanista Suomeen palanneet matkailijat tuntuvat kohtalaisen rauhallisilta, ja moni mainitsi paikallisten säilyttäneen hermonsa kuolemanvakavassa tilanteessa. Tosiaan, mikäli nyt kokonaista kansakuntaa voi koskaan typistää yhdeksi joukoksi, japanilaisten on hankala kuvitella menevän hysteerisiksi pähkinöiksi pahassakaan paikassa. Tuossa paljon omaamme vanhemmassa kulttuurissa yksilön valinnanvapaus ei ole kaikenläpäisevä idea samalla tavoin kuin länsimaissa, vaan perinteiden kunnioittaminen ja johonkin itseään suurempaan kuuluminen on arvossaan. Toivon Japanille voimia jälleenrakennusurakkaan sitten, kun sen aika on.

Kuvat Japanin kiertomatkalta vuodenvaihteessa 2009-2010.