Melko kallista

Melkein kaikilla suomalaisilla lienee jonkinlainen ajatus siitä, millaisia amerikkalaiset ovat. Eräs sitkeimmistä määreistä taitaa olla amerikkalaisten oletettu materialismi ja mammonanpalvonta. En ehkä pysty kovin syvällisesti analysoimaan kyseistä seikkaa, sillä liikun täällä pääosin tiedemaailmassa, ja tiedeihmiset ovat pääosin kansainvälistä, vaatimattomalla palkalla elelevää sakkia. Jotkin seikat ovat kumminkin kirkastuneet täällä ollessani.

Eläminen on aika kallista. Tarkemmin sanoen ruoka ja vaatteet ja bensa ovat meikäläisittäin suht edukkaita, mutta sitten on nämä muut asiat. Esimerkki: yksi ryhmäni jäsen on raskaana, vauva syntyy syyskuussa. Vanhemmat ovat alkaneet katsella piltille sopivia päivähoitopaikkoja, ja Harvardilla onkin muutama hoitopaikka, jotka saattaisivat tulla kysymykseen. Yksi on kuulemma oikein hyvä, mutta sinne otetaan uusi lapsia vain syyskuussa ja pikkulapsipaikkoja on seitsemän. Jonot ovat pitkät. Tälle vuodelle olisi turha mitään paikkaa enää havitellakaan, mutta ensi vuoden syyskuu saattaisi tulla kyseeseen. Mitä lastenhoito sitten maksaa? Noin 2500 dollaria kuussa. En ole ihan varma siitä, miten kahden postdocin palkoilla tämä kustannetaan normaalin asumisen ja elämisen päälle.

Täällä tuntuu vallitsevan jyrkempi jako työskentelevien äitien ja kotiäitien kesken ainakin sikäli, että keskimääräinen äitiysloma on 4-6 viikkoa. Jos mielii jäädä pidemmälle vapaalle, saattaa joutua irtisanoutumaan. Työkaverini aikoo uhmata tätä normia ja olla kotona vauvan kanssa peräti kaksi tai kolme kuukautta. Lyhyet äitiyslomat eivät toisaalta ole mikään jenkkien yksinoikeus, sillä käsittääkseni suomalaistyyppiset, vuosissa mitattavat lomat ovat Euroopassakin harvinaisuus. Työkavereistani useimmat kauhistelivat vuoden mittaista äitiyslomaa, kuulemma tulisivat mökkihöperöksi jo kuudessa kuukaudessa.

Minua on askarruttanut se, että kun Suomessa puhutaan vanhempainvapaan tasa-arvoisemmasta jakamisesta ja niiden kustannusten jakamisesta molempien vanhempien työnantajien kesken (mitä molempia lämpimästi kannatan), mikään osapuoli ei tuo esiin sitä mahdollisuutta, että ehkä kummankaan vanhemmista ei olisi välttämätöntä jättäytyä pois töistä vuosikausiksi joka lapsen kanssa. Tietenkin minimaaliset äitiyslomat ovat Suomessakin mahdollisia, mutta kyllä "lyhyen", vaikkapa puolen vuoden mittaisen loman pitävää äitiä vaan äimistellään. Isyyslomat taas tuntuvat olevan minimaalisia ihan järjestään, sillä vain viisi prosenttia isistä on lapsen kanssa kotona pidempään kuin kuukauden.

Lasten hankkimisen lisäksi kalliiksi tulee tietenkin myös sairastaminen. Jos maallisen mammonan kerääminen ja fyysisestä kunnosta huolehtiminen näyttääkin täällä välillä ylikorostuvan, niin se näyttäytyy hiukan erilaisessa valossa, kun saa edes kalpean käsityksen siitä, mitä sairastaminen täällä maksaa etenkin ihmiselle, jolla ei ole vakuutusta (eivätkä ne vakuutuksetkaan ilmaisia ole). Äärimmäisesti kärjistäen ihminen saattaa joutua puntaroimaan, mennäkö kalliisiin syöpähoitoihin vai laittaako rahat vaihtoehtoisesti vaikkapa oman lapsen korkeakoulutukseen.

Melko kalliita ovat paitsi kaikkien tuntemat yliopistot, myös tavalliset koulut. Sosiaaliturvasysteemi on, mutta yhteiskunnan turvaverkon silmät ovat hyvin paljon suuremmat kuin suomalaisessa versiossa. Täkäläiset ovat kuitenkin valinneet tällaisen systeemin ja siihen lukeutuvat hyvät puolet, kuten alhaisen verotuksen ja valinnanvapauden - kuulin jostain, että korkein ansiotulon verotusprosentti olisi täällä noin 30 - en tiedä pitääkö tämä paikkansa. Palkkarahoilla pitäisi pystyä varautumaan suuriin menoeriin, mikä tuntuu olevan utopiaa monelle. Minimipalkka vuonna 2007 oli 5.15 taalaa tunnissa, tällä hetkellä se on noussut 7.25 taalaan tunnissa.