Minun Amerikkani

Rakkaat lukijat! Amerikan ihmeitä tulee tänään päätökseen. Kuten teistä monet jo tietävätkin, kevät ja kesä meni tiiviisti Bostonin projektin viimeistelyssä ja työnhaussa, ja siksi aikaa ei jäänyt bloggaamiseen juuri lainkaan. Siirtymävaihe on ollut pitkä ja hermoja raastava, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen olemme siipan kanssa jättäneet Yhdysvallat ja siirtyneet uusiin ympyröihin.

Meidän ei koskaan ollut tarkoitus jäädä Amerikkaan, mutta siitä huolimatta lähteminen otti koville. Siippa palasi jo tovi sitten samalla kun matkustimme pohjolaan työhaastatteluihin. Itse palasin vielä muutamaksi viikoksi viimeistelemään labrajuttuja ja hoitamaan muuton loppuun. Lähteminen ei tuntunut pitkään aikaan konkreettiselta, vaikka siippa oli jo kotona, järjestelin asioita parhaani mukaan, ja pikku hiljaa tulevat kuviotkin selkiytyivät. Viimeiset Jenkkilän-viikot olivat emotionaalisesti kuluttavia, hyvästit toisensa jälkeen. Hyvästikimara alkoi pomon järjestämillä läksiäisgrillibileillä viikkoa ennen lähtöä. Tuolla viikolla sain tiristellä monet itkut, vaikka kuinka tiesin, etta pääsen käymään Bostonissa jos vain haluan. Kolmessa vuodessa ehdin rakentaa Bostoniin arjen, jossa oli tietyt työkuviot, harrastukset ja ihmiset: työkaverit, balettiopettajat, kampaajat, hierojat... Olen ehtinyt ystävystyä ja kokea kaikenlaista niin monen mahtavan tyypin kanssa. Vaikka olen aloittanut alusta tarpeeksi monta kertaa tietääkseni, etta seuraavassakin paikassa elämä alkaa ennen pitkää rullata, on silti haikeaa jättää yksi vaihe niin täydellisesti taakse.

Diskomiespinatalta lähti pää

Läksiäisten teemaan sopiva prinsessakakku

Jos itsessäni onkin jokin muuttunut tämän kolmivuotisen aikana, olen ehkä huonoin sitä arvioimaan. Jenkkiläisellä kirkasotsaisuudella sanon kuitenkin, etta jään kaipaamaan asioita, jotka minusta ovat parasta Yhdysvalloissa. Ihmiset, jotka hymyilevät ilman kummempaa syytä. Ihmiset, joiden perusasenne ei ole nuiva, vaan valoisa. Ammattiylpeys asiakaspalvelutehtavissä. Yleinen tekemisen meininki. Kohtuuhintaiset viinit ruokakaupoissa, jotka ovat auki myös iltaisin ja viikonloppuisin. Siitä huolimatta (?) melko tervehenkinen juomakulttuuri ja ulkopuolisen silmään näkyvien alkoholiongelmien vähäinen määrä. Sosiaalisuus ja se, että uusi tyyppi pyydetään kuvioihin mukaan. Ja niin edelleen, ja niin edelleen! Toivon kovasti, etta jotain tästä on tarttunut minuun, eikä se häviä ihan heti.