Pahoittelut radiohiljaisuudesta. Olen viettänyt väsähtänyttä hiljaiseloa sitkeän flunssan kourissa. Sairastuin toukokuun viidennen kekkaloiden jälkeen, ja vieläkin yskittää. Illat olen askarrellut veroilmoitusten, viisumipapereiden ynnä muun mukavan parissa, joten eipä täältä ihmeellisempää kerrottavaa olisi ollutkaan.
Kun lähes kaksi vuotta Amerikan-eloa on takana ja arki on kauan sitten alkanut, huomaan sokeutuvani täkäläisen elämänmenon erityispiirteisiin enkä jaksa raportoida niistä kovin uskollisesti. Monikulttuurisessa labrassamme kuitenkin pulpahtelee edelleen esiin kiinnostavia juttuja. Perhesuhteista ja lastenkasvatuksesta ei tule kauheasti juteltua, sillä suurimmalla osalla meistä ei ole lapsia. Tänään lounaalla Karibianmeren kasvattimme kertoi siskonpojastaan, joka on parhaillaan mummoineen vierailulla. Poika on hankala ja koettelee kaikkien sukulaistensa sekä satunnaisten ohikulkijoiden pinnaa jatkuvasti, kuten vissiin aika monet nelivuotiaat tekevät. (Kuvittelin uhmaiän käsitteen olevan jotakuinkin 100% yleisessä tiedossa, mutta tämänpäiväisen juttutuokion perusteella sanoisin, että taisin olla väärässä.) Pojan saavat kuriin vain mummon taloudenhoitaja ja opettaja. "Lyövätkö he häntä?" tiedusteli hongkongilainen ilmeenkään värähtämättä. Luulin ensin että kuulin väärin - enpä taas muistanut, että lapsen lyöminen - myös kuritustarkoituksessa - kriminalisoitiin Suomessakin vasta vähän aikaa sitten. Ranskalainen puolestaan ei uskaltanut pyytää äitiään kuulustelemaan läksyjä, ellei ollut lukenut niitä huippuhyvin - jos homma ei ollut hallussa, äiti heitti kirjan seinään ja komensi tytön takaisin opiskelemaan. Huh huh.
Kävi ilmi, että vaikka meistä useimmilla ei ole lapsia, niin vanhemmuuden roolit on jaettu hyvissä ajoin. Ilmeisesti kaikkien perheissä isät ovat hymysuisia hyviä poliiseja, jotka antavat luvan jättää vihannekset syömättä, ja äidit taas kireitä pahoja poliiseja, jotka stressaavat koko perheen edestä ja vaativat muita noudattamaan ärsyttäviä sääntöjä.
Ranskalainen kutsuu jo nyt miestään 6-vuotiaaksi lapseksi. Hongkongilaisella on selväjärkinen ote vanhemmuuteen, hän ei turhia hössötä. Hänen miehensä taas tiedustelee vauvalta "V, miten menee? Mitä mahdatkaan juuri nyt tarvita?" Anoppi ei ole tästä mielissään. Isä lellii vielä pikku-V:n pilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti