Land of the free

Amerikkalaiset vaalivat mielikuvaa Yhdysvalloista maailman vapaimpana maana. Myös päivänpolitiikassa on jatkuvasti pinnalla ennen kaikkea yksi periaate: valtion tulisi puuttua kansalaisten elämään mahdollisimman vähän.  Omassa arjessani ajattelen tämän tarkoittavan vähäistä byrokratiaa ja minimaalista perusasioiden sääntelyä.

Kun muutimme Massachusettsiin, tiesin odottaa, että kaupat ovat periaatteessa aina auki ja tavaroiden arvonlisävero on alhainen. Eräitä pieniä juttuja en kuitenkaan osannut ennakoida. Olen jo aiemmin maininnut alkoholin ostamiseen liittyvät kommervenkit. On tietysti varsin kätevää, että ruokakaupasta voi napata ostoskoriin myös olemattomasti verotetun viinipullon. Mutta jos näin mielii tehdä, pitää joka kerta ottaa mukaan passi, sillä ulkomainen ajokortti ei ole virallinen henkilöllisyystodistus eikä sitä hyväksytä kaupoissa. Mistään arveluttavilta seuduilta en menisi viinipulloani hakemaan, sillä passin ja viisumin katoaminen olisi vihoviimeinen painajainen. Henkkarit pitää kysyä jokaiselta alle 35-vuotiaan näköiseltä, ja voin sanoa, että kaupan kassat todella toteuttavat tätä lain kirjainta - ehkä kerran tai kaksi olen onnistunut näyttämään 35-vuotiaalta. Mainittakoon, että sunnuntaisin alkoholia ei saa myydä kaupoissa eikä ravintoloissa ennen puoltapäivää.

Massachusettsissa voi kyllä hankkia erityisen alkoholinostoluvan. Sitä varten pitää asioida virka-aikaan tietyssä toimistossa ja mukana pitää olla ainakin kolme erilaista henkilöllisyystodistusta. Työtoveri yritti taannoin hankkia kyseisen luvan ja jonotti eräänä maanantaina toimistoon tarvittavat paperit mukanaan. Kävi ilmi, että viisumiin liittyviä dokumentteja ei kelpuutettu erillisiksi henkilöllisyyspapereiksi, vaan mukana olisi pitänyt olla esimerkiksi vuokrasopimus tai peruutettu shekki. En tule koskaan ymmärtämään, miten tuollaiset voivat painaa vaakakupissa enemmän kuin nuo ehkä maailman virallisimmat maahantulopaperit. Se vähäisestä byrokratiasta! Työtoverilla ei edelleenkään ole kyseistä lupaa.

Olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että ainakin kodin ja työpaikan lähistöllä törmää hyvin harvoin tupakoiviin ihmisiin. Jälkimmäisen selittää se, että Harvardin kampus on kokonaan savuton. En tiedä mitä tapahtuisi, jos pihalla pistäisi röyhytellen. Ehkä Harvardin oma poliisi (kyllä) tulisi huomauttelemaan asiasta tai antaisi peräti sakot. Kotikaupungissa ihmiset kenties varjelevat terveyttään enemmän kuin Suomessa, tai sitten tänne on vain valikoitunut tietynlaista sakkia - perheellistä, koulutettua ja keskiluokkaista.

Eräs asia, mitä en todellakaan kaipaa Suomesta, on julkisilla paikoilla yltympäriinsä kuseskelevat ihmiset. Täällä olen todistanut vastaavaa muistaakseni kerran. Viime viikolla minulle valkeni eräs osasyy siihen, miksi julkiset pidätysvaikeudet ovat täällä harvinaisempia: ihmisten ilmoilla kuseskelusta joutuu ilmeisesti samaan rekisteriin seksuaalirikollisten kanssa. Melko jännää.

Esteetön viinanjuonti ja tupakointi sekä julkisilla paikoilla virtsaaminen eivät kuitenkaan liene niitä kansalaisvapauksista arvokkaimpia. Paikallisille tuntuu tulevan yllätyksenä, että esimerkiksi jähmeän byrokraattinen holhousvaltio nimeltä Suomi sijoittuu erilaisissa vapausindeksimäärityksissä säännönmukaisesti Yhdysvaltoja korkeammalle. Lisää tietoa on esimerkiksi täällä.