Koulutuksesta

Tutkimusryhmäni teknikko haluaa lääkäriksi ja on parhaillaan hakemassa lääketieteelliseen. Kun tähän aikaan vuodessa Suomessakin yliopistojen päsykokeet ovat ajankohtaisia, tulee täkäläistä prosessia väkisinkin vertailtua kotimaan versioon.

Yhdysvaltain koulutusjärjestelmä on luonnollisesti hyvin erilainen kuin tylsän tasapäistävä, sosiaalidemokraattinen Suomi. Välillä kuitenkin epäilen, ymmärtävätkö eräät tahot koti-Suomessa, miten paljon koulutusta halajava ihminen saakaan täällä maksaa. Verot ovat paljon alhaisempia täällä, tottahan toki, mutta toisaalta kaikesta - myös koulutuksesta - maksetaan markkinahintaa.

Teknikko on päättänyt hakea noin kahteenkymmeneen kouluun. Hakuprosessi on pitkä ja monivaiheinen, ja joka vaihe maksaa erikseen. Ensin tehdään alustavat hakemukset, jotka maksavat jonkun satasen per hakemus. Seuraavaksi suurin osa kokelaista kutsutaan tekemään varsinainen hakemus, ja viimeiseksi pieni osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Haastatteluihin pitää lähteä lyhyellä varoitusajalla, ja hakija maksaa koko lystin omasta pussistaan. Jos hakijaa sitten lopulta onnistaa ja koulun ovet aukeavat, rahapussia saa ruveta raottamaan oikein kunnolla. Lääkäriksi kouluttautuminen esimerkiksi Bostonin hyvissä kouluissa kestää neljä vuotta ja yksi lukuvuosi maksaa noin 50 000 taalaa. Tämä kattaa vain opetuksen, ja monissa kouluissa esimerkiksi erilaiset labratyöt maksavat erikseen. Koska koulutus maksaa kuusinumeroisia summia, käytännössä kaikki ei-niin-rikkaiden perheiden vesat ottavat opintolainaa. Ja elääkin tietenkin pitää - meidän teknikkomme haluaisi opiskella New Yorkissa, sillä se on hänen kotiosavaltionsa ja opetus olisi hänelle siksi halvempaa. Toisaalta asuminen isossa omenassa on tähtitieteellisen kallista.

Suomessa kinastellaan aika paljon myös pääsykokeista ja siitä, millaista osaa ylioppilastutkinto tässä prosessissa näyttelee. Lisäksi monet ovat huolissaan kalliiden valmennuskurssien yleistymisestä ja kyselevät, lisäävätkö kalliit kurssit eriarvoisuutta, kun kaikilla ei ole varaa niitä kustantaa. Täkäläisestä perspektiivistä tämäkin keskustelu tuntuu melkein absurdilta. En ole tähän mennessä tavannut täällä ketään, jolle tulisi edes mieleen vaatia ilmaista korkeakoulutusta. Sen sijaan pidetään luontevana, että varakkaiden vanhempien lapsi saa ostaa itselleen hyvän koulutuksen, mikä todennäköisesti takaa hyvän työpaikan.

Omissa silmissäni huonoin piirre täkäläisessä järjestelmässä on se, ettei opiskelijoita valita puhtaasti meriittien perusteella. Vaikka hakuprosessissa on monta vaihetta, suomalaistyyppiset pääsykokeet eivät kuuluu niistä mihinkään. Sen sijaan hakemukseen liitetään erinäisiä suosituskirjeitä ja omalla ajalla tehtyjä esseitä, ja lisäpisteitä saa myös kaikenlaisesta vapaaehtoistoiminnasta ja työkokemuksesta. Kun ajattelen suomalaisia ylioppilaskokeita, joissa kokelaat pisteytetään täysin anonyymisti, tai yliopiston pyrkimistä, jossa kaikki pisteytyskriteerit oli ilmoitettu hakuoppaassa ja pääsykokeen pisteytysperusteetkin voi käydä jälkikäteen tarkistamassa, voi vain todeta, että lähestulkoon päinvastaisilla systeemeillä mennään.

Amerikkalainen korkeakoulutusjärjestelmä nousee täällä usein lounaskeskustelujen puheenaiheeksi. Useimmiten uusiseelantilainen ja israelilainen päätyvät kehuskelemaan edullisilla parin tonnin lukukausimaksuillaan, minkä jälkeen vedän maton kaikkien alta ja kerron, että Suomessa minulle maksettiin siitä että opiskelin yliopistossa. Henkilökohtainen on jälleen kerran poliittista - vaikka minunkin mielestäni opinto-oikeuden rajoittaminen ja parin tonnin lukukausimaksut EU:n ulkopuolisille opiskelijoille ovat täysin ok ja Suomen jähmeää järjestelmää voisi parannella monilta osin, luulen silti, että olen tulevaisuudessa valmis maksamaan korkeita veroja ylläpitääkseni koulutusjärjestelmää, jossa valitaan kullekin alalle hakijoista parhaat, eikä niitä joilla on rikkaimmat vanhemmat.